Kaupunki saattaa vaihtaa Keskustan koulun muovimattoja omaan piikkiin

Keskustan koulun ruokalan peruskorjaus valmistui vuoden 2015 marrakuussa. Nyt lattian matot pitäisi vaihtaa, ja muitakin korjauksia on jonossa.

Tekninen lautakunta käsittelee tämän viikon keskiviikkona muun muassa Keskustan koulun ruokasalin vaurioituneiden lattiapinnoitteiden korjaamista. Kaupungin mielestä peruskorjauksen pääurakoitsijan AW-Rakennuksen tulisi maksaa mattojen vaihto, mutta toistaiseksi yritys on ollut toista mieltä.

Antti Kemin lomasijaisena toimivan vs. teknisen johtajan Juha Jalosen mukaan rakennusurakoitsijan vastaus esitettyihin vaatimuksiin saatiin määräaikaan eli 3.7.2017 kello 12 mennessä. Jalonen ei kuitenkaan halunnut vielä maanantaina iltapäivällä avata vastineen sisältöä.

– Meidän pitää vastata jotakin, ja tarkoitus on neuvotella urakoitsijan kanssa mahdollisimman pikaisesti, Jalonen kommentoi.

Hän ei vielä tiennyt, mitä hän aikoo asiassa tekniselle lautakunnalle esittää. Valmistelutekstissä Jalonen toteaa, että mikäli urakoitsija edelleen kieltäytyy vaihtamasta lattiapinnoitteita takuutyönä, mattojen vaihto olisi syytä tehdä kiistanalaisena työnä kaupungin toimesta.

– Korjauskustannukset vaaditaan myöhemmin AW-Rakennus Oy:n maksettavaksi. Kuntotutkija DI Kari Immosen mukaan lattiapinnoitteiden vaihtotyön korjauskustannukset on noin 30 000 euroa. Määräraha korjaukseen otetaan 2017 vuoden talousarvion tilahallinnon käyttötalouspuolen PTS-suunnitteluun ja -peruskorjaukseen varatuista määrärahoista, Jalonen kirjoittaa.

Muutkin korjaukset on tarkoitus tehdä

Juha Jalosen mukaan Keskustan koulun tuotantokeittiön tiloja pystytään käyttämään normaalisti syyslukukaudella 2017. Ruokailun järjestäminen väistötiloissa opiskeleville on kuitenkin vaikeaa, joten olisi ensiarvoisen tärkeää, että Keskustan koulun ruokasalin vaurioituneet lattiapinnoitteet korjataan kesäloman aikana.

Jos lattia korjataan, Jalosen mukaan ruokalaa voidaan syksyllä käyttää, vaikka muuta koulua korjattaisiin, koska sinne on oma ulko-ovi.

Ruokalan ainoa ongelma eivät kuitenkaan ole liian kostean betonin päälle asennetut ja siksi liiman kanssa reagoivat ja haitallisia päästöjä aiheuttavat muovimatot.

– Tietysti ruokalassa on muitakin asioita, jotka vaativat korjausta. Muutkin korjaukset on tarkoitus tehdä. Se pitää päättää, milloin. Mutta Immonen on sanonut, että 90 prosenttia oireilusta katoaa, kun lattiat laitetaan kuntoon.

Mitä tehdään, jos oppilaat tai henkilökunta saavat ruokalassa oireita myös mattojen vaihdon jälkeen?

– Hyvä kysymys. Kyllähän sen käyttö sitten lopetetaan.

Entä jos oireilleiden oppilaiden vanhemmat sanovat, että heidän lapsensa eivät saa käydä Keskustan koulun ruokalassa syömässä?

– Minä en ole sitä vastausta tässä vaiheessa miettimässä, Jalonen sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?