Kaupunki myönsi lisärahan Toijalan tekonurmelle

Lastumäen nykyisen nurmikentän korvaava tekonurmikenttä vaatii massiivisempia pohjatöitä kuin Viialan tekonurmikenttä.

Akaan kaupunki antaa Toijalan Lastumäkeen tehtävän tekonurmikentän pohjarakennustöihin 78 750 euroa. Aiemmin kaupunki oli päättänyt osallistua pohjarakennustöiden kustannuksiin 36 250 eurolla. Koska pohjatyöt maksavat huomattavasti oletettua enemmän, tarvitsee kenttää tekevä paikallisten jalkapalloseurojen yhtiö kaupungilta lisärahaa.

Akaan kaupungin ja Akaan Jalkapalloilun Tuki Oy:n välisessä Maanvuokra- ja kumppanuussopimuksessa arvioitiin Lastumäen tekonurmikentän pohjatöiden kustannusarvioksi 72 500 euroa. Sopimuksen mukaan Akaan kaupunki ja Akaan Jalkapalloilun Tuki Oy jakavat toteutuvat kustannukset puoliksi.

Lastumäen kentän pohjatöistä järjestetyn tarjouskilpailun mukaan pohjatöiden hinta on kuitenkin 157 500 euroa.

Viialan keväällä valmistuneen tekonurmikentän pohjatöiden kustannukset olivat 71 500 euroa. Lastumäen kenttä tulee kalliimmaksi, koska kenttää joudutaan pidentämään ja leventämään, jotta se täyttäisi Aluehallintoviraston ja Suomen Palloliiton ehdot. Lastumäen kentällä on myös pinnassa luonnonnurmi multakerroksineen, joka pitää kaivaa pois ja tuoda mursketta tilalle.

Kaupunginhallitus hyväksyi lisämäärärahan yksimielisesti.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?