Pysahdy hetkeksi: Valon juhlan aikaa

Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhui kansalle ja sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Vuodenaikojen mukaanko tuo kirja on kirjoitettu? Sillä niinhän siinä käypi, että keskikesän juhlan jälkeen kesä kääntyy ehtoopuolelle syksyksi, syksy talveksi ja pimeys sen kun lisääntyy. Se on vain suomalaisen jaksettava taapertaa lyhenevässä päivässä ja alati lisääntyvässä pimeydessä. Työpäivä seuraa toistansa ja vapaapäivät vähän avittavat voimien keruussa. Vaan eipä useinkaan riitä pelkkä pimeyden lisääntyminen vastoinkäymisenä syksyn tullessa. Yhdellä murhe lasten elämästä, toisella sairaudesta, kivuista tai ikävästä naapurista. Luetteloa riittää loppujen lopuksi vaikka kuinka pitkälle, jokaisella, jos sille tielle lähtee. Mutta palaapa kuitenkin tuohon edelliseen kappaleeseen. Lue se ajatuksella, vaikka muutamaan kertaan. Murheidenkin keskellä elämässä saa näkymään valoisamman puolen, kun ei pakerra yksikseen.

Luomiskertomuksessa Jumala sanoi: ”Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.” Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä.

Tuosta kaikesta me suomalaiset juuri nyt par’aikaa parhaimmillaan nautimme. Valon valtavasta määrästä, jota yritämme parhaamme mukaan imeä itseemme – ikään kuin varastoksi kaamosaikaa varten. Miten valoa voi imeä itseensä tai kesäistä lämpöä? Tai miksi valo ja lämpö ovat meille ylipäänsä niin tärkeitä asioista? Itselleni ainakin valo ja lämpö tuovat tullessaan rentoutta ja iloa elämään, jotain sellaista, jota muina vuodenaikoina ei voi yhtä helposti saavuttaa. Valo virkistää ja auttaa jaksamaan väsyneempänäkin päivänä. Valo valitettavasti myös villitsee meitä välillä niin, ettemme malta edes nukkua riittävästi. Kesäiltana on ihanaa seurata illan painumista mailleen ja toisaalta aamuisin on upeaa kuunnella ja katsella miten aamu alkaa sarastaa.

Aikoinaan yötöitä tehdessäni ajoitin aamuteen juonnin joskus niin, että siirryin työpaikan parvekkeelle odottamaan yön taittumista aamuksi. Niitä hetkiä en unohda ikinä! Silloin aamun valaistuminen näytti ensimmäisiä varovaisia merkkejään ja alkoi tuupata yön hämäryyttä pois. Ensimmäiset lintujen laulut leikkasivat yön hiiren hiljaisuuden ja pieneläinten vipellys seurasi lintujen iloa hoidetulla piha-alueella. Joskus oli vaikea mennä päiväksi nukkumaan, jolloin jäisinkin ilman päiväaikaista valon ihmettä. Siksipä siirryin valvottujen öiden jälkeen kesäpäiviksi nukkumaan makuupussiin pakkautuneena takapihan riippukeinuun. Ja nautin kesästä täysin siemauksin kaikki valoisat päivät. Idea on vapaasti käytettävissä kaikille.

 

Kirjoittaja on akaalainen kirkkovaltuutettu Erja Pentti

 

Yksi kommentti

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>