Maitoa – kuorittua tai kuorimatonta – juotiin päivittäin yli litra ja maitotuotteilla katettiin ravinnosta noin neljännes. Ne olivat tärkein ruoka viljatuotteiden jälkeen. Sanoihan Aleksis Kivikin, että ruuaksi riittää maito ja musta leipä. Maito oli puhtaasti kotimainen tuote, jonka valmisteita vietiin ulkomaillekin, joten pulaa ei olisi pitänyt esiintyä.
Merkillisesti voin saannista tuli vähitellen jatkuva ongelma. Syitä oli kolme. Sitä kuljetettiin sekä laillisesti että laittomasti Venäjälle, jossa hinta oli vähintään kaksinkertainen. Koska kauppiaiden oli myytävä rajahinnoilla, heillä oli vaikeuksia saada myytävää. Samasta syystä talolliset vähensivät kirnuamista, joten voita sai lähinnä meijeristä. Lisäksi nautojen määrä putosi huonon rehunsaannin vuoksi. Akaassa oli ollut vuonna 1910 nautoja 1447 mutta toukokuussa 1917 enää 1026.
Vuonna 1917 pidettiin usein kansalaiskotuksia juuri elintarpeiden puutteen takia. Toukokuun 18 päivänä 1917 koolla oli 150 henkeä ja pääasiana voi:
Ja kansalaiskokous vaatii, että voin keskuskomitea antaa paikkakunnalle vähintään 250 grammaa henkilöä kohden kahdessa viikossa, koska kokemuksen perusteella tiedetään, että ei pienempi määrä riitä. ja ehdottaa kansalaiskokous, että elintarvelautakunta saattaa kokouksen päätöksen (valtakunnallisen) voikeskuskunnan tietoon. (Tampereella jaettiin enää 60 grammaa viikossa.)
Koska voin jakelussa on tapahtunut, että voi on ollut kovin huonoa ja annokset liian pieniä, valitsi kokous 4-henkisen komitean tarkastamaan voilähetykset ennen jakamista ja jos huomaa syytä olevan lähettää sen tarkastettavaksi. Tarkastuksen tulos ilmoitetaan elintarvelautakunnalle, joka nostaa syytteen, jos asianhaarat vaativat.
Maidon saanti oli helpompaa meijerin ansiosta. Lähetystö kävi meijerin hallinnon puheenjohtajan O. Savion puheilla anomassa, että meijeristä saataisiin kuluttajan tarpeiden mukaan ostaa maitoa ja voita. Maitoa nyt saadaankin vapaasti, mutta voi jakaminen on edelleen elintarvekeskuskomitean määrättävissä. TS 24.3.1917
Sotaväen ja kaupunkien tarpeiksi myytävä karja keskitettiin karjanmyynti-osuuskunnille. Talolliset saivat kuitenkin itse teurastaa karjaansa ja myydä sitä esimerkiksi Toijalan torilla. Rajahinta kuitenkin pienensi laillista kauppaa. Maaseudun ihmisiä ärsyttivät kaikki rajoitukset, jotka johtuivat kaupunkien ja sotaväen tarpeista. Toijalassa 18.5.1917: Kansalaiskokous vaatii jyrkästi, että liha- ja nahka- ja vaatetavara saatetaan heti vapaaseen kauppaa ja että hallituksella ei ole oikeutta tukea trustiutumista (karjanmyyntiosuuskuntia) kuluttajien kustannuksella. Näissä vaatimuksissa oli varmaan myös vasemmistolehdistä luettua, mikä näkyy esimerkiksi maininnassa trusteista.
Martti Favorin
Raskaita aikoja -sarjaa kirjoittaa historioitsija Martti Favorin.
Viimeisimmät kommentit