Topa mursi Padon voittoputken

Jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioonassa ei ole maanantain 5.6. jälkeen yhtään puhtaan pelin joukkuetta. Tervakosken Pato tuli Toijalan Keskusurheilukentälle maanantaina viiden pelin voittoputkessa. Kotiinpaluu sujui kuitenkin 3–1 (0–1) -tappiota murehtiessa.

Viime viikolla Toijalan Pallo-49 jäi vaille mahdollisuuksia Forssan Jalkapalloklubia vastaan Forssassa. Nyt koko joukkueeseen löytyi kuitenkin vahva taisteluilme, ja tulos oli sen mukainen.

Pato meni 0–1-taukojohtoon, kun Ville Vanhatalo teki avausjakson ainoan maalin pari minuuttia ennen taukoa.

Toinen jakso oli ihan jotain muuta, mitä Topa on kotiyleisölleen tänä keväänä tarjonnut. Armoton taistelu Padon kovan prässin alla toi peräti kolme maalia. Kun pelattu oli 50 minuuttia, Joonas Saariniemi tasoitti, vaikka osuma meinattiin ensin hylätä paitsiona.

Vesa Pajulan tiukka sivallus 69 minuutin kohdalla rankkarialueen rajalta alanurkkaan vei Topan 2–1-johtoon. Kun vielä Ere Salmi upotti 83 minuutin kohdalla uransa tärkeimmän ja komeimman maalin ylänurkkaan, oli lopputulos 3–1.

Monen silmäparin näkemyksen mukaan Topalta hylättiin yksi maali. Avustava erotuomari oli tuossa Vesa Pajulan tykityksessä metrikaupalla myöhässä tilanteesta. Maalivahti haroi pallon aika syvältä itselleen. Onneksi tuo tilanne ei vienyt Topalta huikeaa voittoa.

Ottelun palkitut: TP-49 Ville Myllylä, Pato KariMatti Hyvönen. Raadissa olivat VeliPekka Körkkö, Sami Rantala ja Mika Salo. Tähdet Topan parhaille jakoi Mika Salo: 3 Ville Myllylä, 2 Vesa Pajula, 1 Aleksi Pirttijoki.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?