Koska edellinen virhe maksoi niin paljon, on pakko jääräpäisesti jatkaa samalla linjalla

Äärimmäisen huolestuneena olen seurannut Viialan ja Akaan koulujen homeongelmien hoitoa vuosikaudet. Lapseni olivat muutamia vuosia sitten Rasin koululla, joka tiivistyskorjattiin. Sittemmin lapseni ovat olleet Keskustan koululla, jossa sama on edessä, ellei kurssi muutu. Ai niin onhan se Hirvialhokin, josta on jo tiedossa, että sisäilmaremontteja on tulossa siihen, malliin että väistötiloja tullaan tarvitsemaan.

Miljoonaremontti on tehty Keskustan koululle.  Seiniin remontissa jätettiin saastuneet materiaalit (muun muassa sädesieni kasvamaan). Nämä mikrobit aiotaan nyt kapseloida. Tämä on siis jälleen tämä surullisen kuuluista tiivistys”korjaus”, jolla tekohengitetään peliaikaa siihen saakka, kunnes oikea ongelma (saastunut materiaali) ratkaistaan. Oikean ratkaisun tulisi kaikkien rakentamisterveysoppaiden mukaan olla ensisijassa aina saastuneen materiaalin poisto.

Tiivistäminen on menetelmä, jolla homeet, mikrobit ja pilaantunut aines suljetaan seinien ja lattioiden sisälle, tilkitään jokainen rako rakenteissa mahdollisimman tarkasti ja toivotaan, ettei se sieltä ulos tule. Kuten kaikki tietävät, tämä korjaus ei mitä ilmeisimmin Rasilla onnistunut. Ihmekös tuo, onhan kyseisestä korjaustavasta erittäin kriittisiä tutkimustuloksia VTT:llä ja rakennustavan valinneilla. Ongelma on siinä, että pienikin rako riittää siihen, että haitallisen mikrobit  pääsevät huoneilmaan. Kun tämä korjaus tehdään alipaineistettuun tilaan, ilmastointi vetää kaikista raoista ja koloista huoneilmaan aktiivisesti mikrobeja. Ja useimmiten tiivistäminen ei onnistu, vaikka asialla olisivat ammattilaiset. Oireet alkavat uudestaan ja niitä selvitetään parhaassakin tapauksessa muutaman vuoden välein, niin kauan kuin tiivistämisellä mennään. Ja tänä aikana rahaa kuluu ilmanpuhdistimiin, parakkihankintoihin, altistuneiden opetusjärjestelyihin jne jne..

Toissaviikkoisessa lehtijutussa kerrottiin, että Keskustan koululla homeita voidaan myös käsitellä, myrkyttää, jotta ne kuolevat. THL:stä todetaan, että desinfiointeihin ei tulisi kenenkään ryhtyä. Aineet voivat olla haitallisia ihmisillä ja niiden teho mikrobeihin on osin kyseenalainen.

Tekninen johtaja esiintyi Akaan Seudussa toissa viikolla ja kertoi, kuinka ongelmat ratkeavat tällä kapselointiratkaisulla. Ongelma ratkaistu. Mutta eivät ne ratkea.

Hieman tiivistyskokemuksista: Kestoikä tuollaisella korjauksella on 6 kuukautta – 5 vuotta onnistuessaankin. Kolmen vuoden käyttöikää pidetään jo erittäin hienona saavutuksena. Ja nämäkin siis itse tiivistysten tekijöiden näkökulmasta. Lahden  kouluissa päätettiin kymmenisen koulua remontoida tiivistämällä  – näistä yrityksistä onnistui 1–2, tai onnistui hetkellisesti, ajan myötä tiivistäminen alkaa falskata ja oireet alkavat uudestaan.

Vantaalla 26 hometaloon tehtiin tiivistys, 1 onnistui. Hometalkoot-hankkeen, joka on ympäristöministeriön ja Hengitysliiton yhteishanke, ohjelmapäällikkö Juha Pirinen toteaa: ”Mielestäni homehtuneita materiaaleja ei pidä jättää rakennuksen sisälle, kun tehdään jo muutenkin raskaita korjauksia. Tällainen edullisena pikakorjauksena lanseerattu menettely voi toimia, jos kyse on vain muutaman vuoden lisäajasta todennäköisesti purettavalle rakennukselle.”

Onko tämä todella sitä, mitä me haluamme meidän kouluille ja lapsille? Nyt suunniteltu tiivistäminen on siis hätäratkaisu, jolla pelataan pelkästään aikaa ennen ongelman oikeaa ratkaisua. Ja se ratkaisun paikka tulee kyllä eteen. Kenellä on rohkeus se ratkaisu tehdä? Mieluummin ennen kuin lukuisat lapset ovat sairastuneet pysyvästi.

Keskustan koulu on valtava rakennus, jossa on myös valtava määrä tiivistettävää pintaa. Tiloissa on koneellinen ilmanvaihto (tässä hetkellä muuten rikkinäinen ja hieman joka paikasta falskaava) ja ilmavirta vetää kaiken haitallisen huoneilmaan. Kun tähän lisätään valtavat neliömäärät uusittavia muovimattoja, ilmastointikanavat, jotka vuotavat kuin seula, ja kaikki muut pikkuongelmat sekä väistötilat, kulut huitelevat valtavan suurissa sfääreissä! Eikä saada edes oikeasti toimivaa ratkaisua, koska tämä rahasyöppö tulee vaatimaan jatkuvaa seurantaa, tiivistyskorjauksen tiivistyskorjausta. Se ei lopu koskaan.

Tekninen johtaja on ilmeisesti omavaltaisesti päättänyt, että nyt korjataan (koska näin lehdessä lukee) ja varmaan tilannutkin ensimmäisen erän korjauksia, niissä taloudellisissa valtuuksissa, mitkä hänellä on. Mutta asia ei missään nimessä ole  näin yksinkertainen. Kulut tulevat olemaan valtavat. Ja kun mietitään Akaan kouluverkkoa laajemmin, kaikki muutkin Viialan koulut ovat sisäilmaongelmaisia. Syydetäänkö rahaa toimimattomiin ja äärimmäisen lyhytnäköisiin korjauksiin, koska kukaan ei osaa katsoa tilannetta kokonaisuutena? Pysäyttäkää tämä järjettömyys! Nyt on aikalisän paikka.

Korjaussuunnitelmista uutisoitiin samaan aikaa kaupunginjohtajakohun kanssa. Luotetaanko teknisessä toimessa siihen, että päätös korjata viedään läpi, kun valtuustolla on muuta ajateltavaa?  Koska niinhän tässä käy – remontit aloitellaan nopeasti pikkusummilla ja kohta perustellaan, että perua ei voi, kun on jo tiivistykset aloitettu. Lopulta perustellaan kaikkien ajatusvirheiden äidillä: koska edellinen virhe maksoi niin paljon, on pakko jääräpäisesti jatkaa samalla linjalla.

Entä onko ajatus taustalla, että eläkkeelle ehtii ennen kuin tiivistykset paukahtavat ja sinisilmäisillekin totuus paljastuu? Tekninen johtaja Antti Kemi sanoi Keskustan koulun infotilaisuudessa ennen ison remontin alkua, että onneksi ei ole hänen murheensa, jos remontti epäonnistuu, hän on jo eläkkeellä. Näihin käsiin ja ajatuksiinko luotamme 7–12-vuotiaiden lastemme kouluterveyden?

Tyhmempikin ihminen oppii virheistään, mutta toistetaanko meillä Akaassa jatkuvasti samaa virhettä?

Vanhempien mielenilmaus järjestetään keskiviikkona 31.5. kello 16.30 valtuuston kokouksen yhteydessä kaupungintalolla. Tervetuloa mukaan, jos sinustakin tuntuu että homekouluongelma on ratkaistava Akaassa perinpohjaisesti ja lopullisesti.  Suunnan on muututtava.

Niitä jotka eivät pääse paikalle, kehotan pyytämään kaupungilta virallisen koulun sisäilmatiedotteen sijaan  ne varsinaiset tutkimustulokset sekä niiden liitteet. Kymmeniä sivuja tietoa todella huolestuttavista ongelmista ja suoranaisista laiminlyönneistä remontin aikana. Sisältö on ihan jotain ihan muuta kuin muutaman rivin tiedote. Kysykää suoraan kaupungilta, koska opettajat eivät saa kertoa tilanteesta mitään. Luottamushenkilöistäkään osa ei ole liitteitä saanut, joten turha sieltäkään koettaa totuutta kaivaa.

Elise Kuismanen

Neljän alaikäisen lapsen äiti, jonka lapsista kolme on taistelussa vammautuneita homesotaveteraaneja

Kommentit (4)

  1. Lassi Alhorinne

    Toivon mielenilmausintoa jokaiselle vanhemmalle, lapselle – jokaiselle jolla on vanhemmat tai joka on joskus ollut lapsi. On käsittämätöntä, että vuodesta toiseen nämä vastuuttomuudellaan uhoavat arvovaltakiistoissa rypevät saavat rauhassa mellastaa ihmisten terveyden kustannuksella. Sitä ei voi kukaan muu lopettaa kuin Akaalaiset itse. Ilmaiskaa mielipiteenne!

  2. Teemu Säilä

    Sama tilanne on Hämeenlinnassakin. Vanhoja, homeen ja sädesienen saastuttamia rakennuksia tiivistetään ja ilmastointia parannetaan. Onneksi päättivät siirtää lyseon yläkoulun väistötiloihin tulevan syksyn aikana. Tilanne on todella huolestuttava ja tiivistämisremontit pitäisi kieltää etenkin sillä missä ihmiset asuvat, käyvät töissä ja ovat päivähoidossa tai koulussa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?