Pysähdy hetkeksi

Elämän eväitä

Ulkoilu, kävellen, juosten tai pyöräillen, vaikuttaa meihin monella hyvällä tavalla. Raitis ilma lisää vaikutusta. Liikkuminen parantaa kuntoa. Näiden lisäksi se tekee hyvää aivoille. Se on lääke moneen sairauteen. Liikkuminen antaa iloa. Varsinkin jos pääsee metsään kävelemään, voi samalla tarkkailla luontoa ja nähdä ihmeellisiä asioita. Aistia kauneutta ja virkistyä.

Liikunnan lisäksi täytyisi osata levätä. Tarpeellinen yöuni on välttämätön. Seuraavasta päivästä tulee huono, jos ei nuku riittävästi. Myös aivojen pitää saada unta. Uuden oppiminenkin vaaatii hyvät yöunet. Lapsille ja vanhuksille on erityisen tärkeää nukkua hyvin. Myös työn ja levon suhde kannattaa harkita, ettei tee pelkästään töitä seitsemän päivää viikossa, vaan levon, työn ja virkistyksen suhde on oikea.

Vapaa-ajalla voi nauttia sellaisesta, mistä pitää. Musiikin tekeminen tai vaikkapa vain kuuntelu tuo nautintoa, iloa ja rentoutumista sekä tärkeätä sisältöä elämään. Hyvien kirjojen lukemisella on samanlaisia vaikutuksia. Erilaiset kulttuuriharrastukset avartavat ja herättävät ajatuksia Valinnanvaraa on.

Positiivinen elämän asenne auttaa. Huumorilla voi selvittää koukeroisiakin asioita. Liika varovaisuus tekee elämästä ikävää. Pienet mokat eivät ole vaarallisia. Tosin ne saattavat aluksi harmittaa, mutta myöhemmin on  hauska muistella omia mokia.

Läheiset ihmissuhteet ovat tärkeitä. Perheenjäseniä pitää kohdella hyvin ja rakastavasti. Kodista lähtee hyvä olo. Ystävät  ovat myös tosi arvokkaita. Ystävyyssuhteita pitää vaalia ja hoitaa.  Työtoverit ovat voimavara työpaikalla ja sen ulkopuolella. Näitä on helppo luetella,  mutta vaikeampi toteuttaa.

Jeesus kehoittaa meitä rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseämme. Lähimmäisenrakkaus on vaikea laji. Jeesuksen eräs esimerkki lähimmäisen rakkaudesta oli samarialainen, joka tapasi tiellä aivan tuntemattoman, rosvojen ryöstämän ja haavoittaman ihmisen. Hän antoi ensiapua ja vei miehen majataloon yöksi sekä kustansi jatkohoidon. Me tuskin kohtaamme tällaista, mutta jos pitää silmänsä auki, voi joskus olla apuna. Seurakunnissa ja järjestöissä on tarjolla erilaisia tehtäviä. Mene mukaan, koska jokaisella on  jotakin osaamista. Tekijöitä tarvitaan. Jos ei  ole lähellä autettavia, voi aina antaa rahaa avustusjärjestöille.

Ihmisen kannattaa pysähtyä pohtimaan myös elämää ja tulevaisuutta ja rakentaa omaa maailmankuvaa. Sodat ja luonnon katastrofit aiheuttavat pelkoa, vaikka ne eivät ihan lähellä olisikaan. Ilmastonmuutos on täällä meilläkin. Ilmat ovat vaihtelevia ja tuulisia. Kesät ja talvet ovat erilaisia kuin ennen. Kannattaa pohtia, miten voimme  toimia kestävän  kehityksen puolesta.

Kun lähden sunnuntaina kirkkoon, kaipaan kohdatuksi tulemista. Huomaan, että rikon joka päivä Jumalan tahtoa vastaan ja tarvitsen syntieni sovitusta. Messu sisältää paljon rukousta ja musiikkia, joihin saa osallistua. Ehtoollinen tuo  uskon vahvistusta. Minäkin voin saada armon ja lohdutuksen. Kiitollisuus täyttää mielen. Virrentekijän lailla voin laulaa ” tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen”.

Sinikka Ylimäki

Kirjoittaja on kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sinikka Ylimäki

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?