Akaa – kaupunki Vanajaveden rannalla

”Kuulen monissa Jean Sibeliuksen sävellyksissä Vanajaveden laineiden liplatuksen.”

Näin luonnehtii pianisti Erkki Korhonen Vanajavettä kirjassa Pisaroita. Kirja, koko nimeltään Pisaroita – tarinoita Vanajaveden seudun ihmistä ja vähän vedestäkin, on valokuvaaja Pentti Mansukosken ja toimittaja Tia Yliskylän kokoama ja Vanajaveskesikuksen kustantama mielenkiintoinen eepos, joka ilmestyi jo syksyllä 2015.

Akaa on kaupunki Vanajaveden rannalla. Tätä mahtavaa vesistöä pääsee parhaiten katsomaan Toijalan ja Viialan satamista sekä Luttusten uimarannalta. Ajettaessa Konhon vuolteen sillan yli, näkyy Vanajavesi myös hyvin.

Vanajavesi on akaalaiselle olemassa, mutta siihen suhtaudutaan vaatimattomasti. Järvi ei ole täkäläisille se ensimmäinen elementti, jota esitellään tai josta halutaan nauttia. Poikkeuksiakin on. Vanajaveden rannalla on paljon mökkejä Akaassakin. Myös veneilyharrastus on voimissaan Toijalassa ja Viialassa. Ja uimarannat ovat toki suosiossa.

Ei kai vain luulla, että täytyy omistaa paatti tai mökki, että pääsee nauttimaan tästä mahtavasta vesistöstä. Julkisia uimapaikkoja löytyy Akaasta myös Arajärven ja Jalannin rannoilta, joten kaikki eivät käytä siihenkään Toijalan Satamaa tai Luttusia.

Se on totta, että Vanajan rantaan on vaikea päästä julkisin kulkuneuvoin. Linja-auto lakkasi kulkemasta tyhjänä Toijalasta Satamaan jo vuosia sitten. Akaaseen on järjestetty toimiva julkinen palveluliikenne. Lenkki kesäisin rannoille tuskin on ongelma, jos kulkijoita löytyy. Onko täällä huonot yhteydet sittenkään tosiasia?

Onko niin, että Vanaja on meille takapihalla. Sen rantaan ei voi poiketa, sinne täytyy mennä. Kaavoitus on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta unohtanut koko järven. Tärkeämpääkin tekemistä on vai puuttuukko rohkeutta? Entisen Viialan vaneritehtaan alueen hyödyntäminen jäi monestakin syystä ideointiasteelle. Toijalan Satamassa onneksi on päästy eteenpäinkin.

Akaan kaupunki on Hopealinjat-laivayhtiön osakas. Kyseessä ei ole mikä tahansa yhtiö, vaan Suomen suurin sisävesilaivasto. Tämä on mielenkiintoinen tieto, varsinkin kun meillä on sellaisetkin järvet kuin Päijänne ja Saimaa. Miksi Vanajaa ei ole saanut kuuluisaksi? Täkäläistä yhteistyötä laivayhtiön kanssa ei ole saatu luontevaksi yrityksistä huolimatta. Kuitenkin laiva Toijalan Satamaan pysähtyy, jos yksikin siihen haluaa nousta.

Vanajavesi on helmi, joka muuttuu koko ajan vuodenaikojen ja päivän hetkien mukaan. Järvelle katsominen rauhoittaa. Järvestä saa voimaa. On sanottu, että soutaminen on ratsastukseen verrattava nautinto. Järvellä ihminen hallitsee samoja mielensä sopukoita kuin ratsastaessaan. Ja enemmän soudellaan kuin ratsastetaan. Molemmissa toimissa on vaaransakin.

Vanaja on monelle akaalaisellekin ehdoton henkireikä. Ehkä parhaiten vesistön merkityksen huomaa nyt, kun kevät hiipii kesään. Veneitä viimeistellään, laitureita asennellaan paikoilleen ja mökeillä alkaa ikuinen aherrus. Ihan hiljaa voi rannassa kuulostella, mitä tapahtuu. Ei mitään, mutta kuitenkin paljon. Yhtäkkiä joku pulahtaa. Oliko se ahven? Ja saunat sauhuaa.

Nautitaan.

Juha Kosonen

Yksi kommentti

  1. Sauli Turja

    Tilasin Akaan Seudun vuoden tauon jälkeen maaliskuun alusta lukien. Ällistykseni on ollut melkoinen tavasta, jolla Akaan Seutu heittäytyy tuomariksi asiassa, joka vaatisi juristien käsittelyä. Kuka mahtaa viime kädessä olla vastaajana käräjillä? Aivan uskomatonta panettelua lehden sivuilla – suorastaan aika hyvä näyttö Akaan Seudun journalistiikasta. Mutta onhan sitä jatkunut jo toistakymmentä vuotta…

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?