Näytösajo sulkee teitä

Akaan Vauhtikierros tuo kilpa-autot kaupungin keskustaan

Näytösajo kiertää Toijalan keskustassa reittiä Kalevantie–Valtatie–Myllytie–Kirkkopolku–Sontulantie.

Lauantaina 20.5. vietettävän Akaa-päivän tapahtumiin kuuluva Akaan Vauhtikierros tuo pärinää Toijalan keskustaan kello 15–18. Näytösajoon osallistuu 26 kuljettajaa Akaasta ja lähiseuduilta, minkä lisäksi ajoneuvoja on esillä Toijalan torilla.

Ilmaistapahtuman järjestävää Akaan Moottorimiehet, jonka varapuheenjohtajan Ville Mikkolan mukaan esillä ovat kattavasti eri autourheilulajit. Mukana on muun muassa kilpakuorma-auto, super car -autoja sekä ralli- ja rata-autoja.

Näytösajo kulkee reittiä Kalevantie–Valtatie–Myllytie–Kirkkopolku–Sontulantie, joka on suljettu tapahtuman ajan. Vauhtikierros aiheuttaa myös muita liikennejärjestelyjä reitin läheisyydessä. Näytösajoa voi seurata yleisölle osoitetuilta paikoilta.

– Luvassa on näyttävää ajoa, pauketta, melskettä ja rallin ääntä hetkellisesti poikkeusluvalla kaupungin keskustassa. Haluamme näyttää ihmisille, että autourheilua voi harrastaa monella tapaa turvallisesti ja kiertää jopa kylää, kunhan aikansa tekee paperitöitä, Ville Mikkola toteaa.

Mikkola myöntää tapahtuman toteuttamisen vaatineen melkoisesti asioiden selvittämistä.

– Tapahtuma on tällä alueella ja itse asiassa tässä muodossa ensimmäisiä jopa Suomessa, minkä takia valmiita papereita tai pohjia ei ollut olemassa.

Mikkolan mukaan Akaan Vauhtikierrokselle on luvassa jatkoa, jos konsepti osoittautuu toimivaksi ja lupa-asiat järjestyvät. Mikkola on varautunut myös siihen, että autojen pärinä ei ole kaikkien mieleen.

– Tässä pätee vanha sanonta, jos yhdelle kumartaa, kahdelle pyllistää. Voi olla, että tapahtuman jälkeen ihmiset joko arvostavat tai sitten vihaavat autourheilua. Kauneus on katsojan silmissä.

Mestarit kohtaavat kehässä

Vauhtikierroksen jälkeen lauantai-ilta Toijalan torilla jatkuu Akaan Isku ry:n järjestämällä ohjelmalla, jossa nähdään juniori- ja kuntonyrkkeilyä. Ilta huipentuu nelinkertaisen Suomen mestarin ja PM-mitalistin Satu Lehtosen ja thainyrkkeilyn maailmanmestarin Lotta Loikkasen näytösotteluun.

– Siitä tulee tiukka matsi, Lehtonen lupaa.

Lehtonen ottelee elokuussa EU:n mestaruuskisoissa. Sitä ennen hän osallistuu valmistavalle leirille Ranskassa ja turnaukseen Saksassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?