Petja Kopperoinen jättää nuorisovaltuuston

19-vuotias Petja Kopperoinen aloitti tammikuussa kolmannen kauden nuorisovaltuustossa ja toisen sen puheenjohtajana. Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksivuotinen.

Akaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Petja Kopperoinen anoo eroa nuorisovaltuuston jäsenyydestä 1.6. alkaen. Eron syynä on kuntavaalien tulos, jonka perusteella Kopperoinen on vihreiden ensimmäinen varavaltuutettu Akaan valtuustossa. Kopperoinen sai vaaleissa 72 ääntä.

– Nuorisovaltuuston säännöt sanovat, että pitää olla poliittisesti sitoutumaton. Koska olen ensimmäinen vara, on aika todennäköistä, että istun valtuustossa tai että saan lautakuntapaikan. Päätin erota, ettei tule mitään ongelmia minkään kanssa, Kopperoinen kertoo.

Kopperoinen arvioi lautakuntapaikan olevan jo melko varma.

– Mutta mihin lautakuntaan, se ei ole vielä varmaa, hän toteaa.

Nuorisovaltuusto valitsee uuden puheenjohtajan kokouksessaan 23. toukokuuta. Lisäksi se valitsee Kopperoisen tilalle edustajan kaupunginhallitukseen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?