Tiina Ryyppö valittiin Pirkan Helmen varapuheenjohtajaksi

Akaassa, Pälkäneellä, Urjalassa ja Valkeakoskella toimivan Pirkan Helmen viime vuosi oli hanketukien haun osalta vilkas. Leader-ryhmä vastaanotti 45 hankehakemusta, joista 33 puollettiin rahoitettavaksi. Hankkeet voivat olla yritys- tai kehittämishankkeita ja hakijoina yrittäjät, kunnat tai yleishyödylliset yhteisöt.

– Hankkeiden kirjo oli laaja. Yksittäisenä merkittävänä aihepiirinä voi nostaa esille koko kunnan alueen laajakaistainvestointien suunnitelmien teot Akaassa, Pälkäneellä ja Urjalassa, paikalliskehittäjä Heikki Konsala kertoo.

Pirkan Helmen puheenjohtajaksi valittiin vuosikokouksessa valkeakoskelainen Solja Pietilä. Pietilän mukaan Pirkan Helmen toiminta-alueen vahvuuksina ovat aktiiviset kylät, omaleimainen luonto ja lähituottajien suuri määrä. Käsityön opettaja ja luokanopettaja on myös kahden tilan emäntä. Pietilän perheellä on maatilat Valkeakoskella ja Hattulassa. Kolmen lapsen äitinä ja luokanopettajana nuorten asiat ovat sydäntä lähellä.

Pirkan Helmen varapuheenjohtajaksi valittiin akaalainen Tiina Ryyppö.

MLL:n Kylmäkosken paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tiina Ryyppö valittiin Pirkan Helmen varapuheenjohtajaksi.

Hallituksessa ovat edustettuina kuntien, yhdistysten ja asukkaiden edustajat. Akaan kuntaedustaja on Vesa Liehu, yhdistysten edustaja Juha Järvinen ja asukasedustajana Elina Hujanen.

Vuosikokouksen jälkeisessä järjestäytymiskokouksessa hallitus myönsi Pirkan Helmen historian ensimmäiset Nuoriso-Leader -tuet. Tuki on viime ohjelmakaudelta käyttämättä jäänyttä kuntarahaa. Alueen kunnista Urjala halusi käyttää rahan nuoriin, joten Nuoriso-Leader -rahoitusta voi Pirkan Helmeltä hakea vain urjalalaiset.

Pirkan Helmen tavoitteena on erilaisia hankkeita rahoittamalla aktivoida alueen ihmisiä ja sitä kautta parantaa elämänlaatua. Leader-rahoituksella voidaan tukea muun muassa yritysten perustamista, kehittämistä ja investointeja, kylien elinvoimaisuutta, harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa. Tuenhaku on jatkuva. Leader-ryhmän hallitus päättää rahoitettavista hankkeista. Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta ja se koostuu hakijan omarahoituksen lisäksi EU:n, valtion ja kuntien tuesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?