Akaa oli hyvin edustettuna Karhu-viestissä

Suomen kestävyysjuoksun kärkinimi Jarkko Järvenpää (kesk.) nosti ankkuriosuudella Dextra-KylVen Karhu-viestin kakkoseksi. Palkintopannuja noutamassa myös viidennen osuuden juossut Pasi Huhtala (vas.) ja viestin aloittanut Jaakko Piesanen. Kuva: Pasi Huhtala

Kylmäkosken Veikkojen ja Dextra urheiluklinikan yhdistelmäjoukkue sijoittui hienosti kokonaiskilpailun kakkoseksi aprillipäivänä jo 40:ttä kertaa järjestetyssä Karhu-viestissä. Seitsenosuuksisen viestin päätösosuutta hallitsi Dextra-KylVen Jarkko Järvenpää ankkuroiden 9,2 kilometrin matkan aikaan 27.29 ollen koko kilpailussa Arttu Vattulaisen lisäksi ainoa alle kolmen minuutin kilometrivauhtia pitänyt juoksija. Järvenpää nosti joukkueen neljänneltä tilalta TuUL:n ja Pohjolan Juoksijoiden ohi toiseksi ajalla 2.38.19. Voiton vei maajoukkuejuoksijoista koottu Helsinki Half Marathon vajaan kahden minuutin erolla.

Dextra-KylVen erikoisjoukkueessa juoksivat Jaakko Piesanen, Iiro Niskanen, Teppo Syrjälä, Markus Välimäki, Pasi Huhtala, Miika Takala ja Jarkko Järvenpää. Näiden juoksijoiden kilometrivauhdit liikkuivat 2.59 ja 3.24 välillä.

Kylmäkosken Veikot osallistui myös seurajoukkueiden kilpasarjaan joukkueella Asko Nuikka, Aki Panula, Jani Hevonoja, Arttu Jaakkola, Heikki Leppänen, Aki Heinonen ja Juha Nyyssönen. Ennakkosuunnitelmia nopeammin juostu aika 3.03.21 riitti sarjan 6. ja kokonaiskilpailun 16. sijaan. Neljännen osuuden viejä, vasta 16-vuotias Jaakkola oli Karhu-viestin ensikertalaisena tyytyväinen niin vauhtiinsa kuin koko tapahtumaan.

Kylmäkosken Veikkojen seurajoukkue juoksun jälkeen Porin Karhu-hallissa: Jani Hevonoja (vas.), Aki Panula, Arttu Jaakkola, Juha Nyyssönen, Heikki Leppänen, Asko Nuikka ja Aki Heinonen. Kuva: Vesa Vainio.

Toijalan Vauhti lähti Karhu-viestiin juoksukoulunsa innoittamana ja osallistui naisten kunto- ja erikoisjoukkueiden sarjaan. Joukkueessa juoksivat Riina Helin, Niina Reinikka, Outi Koivuniemi, Heidi HidenKnuutila ja Katja Koskinen.

Karhu-viestin juoksi kaikkiaan 196 joukkuetta. Seitsemän osuutta (49,8 km) Raumalta Poriin taivalsi 123 joukkuetta ja viisi osuutta Eurajoelta Poriin (34,7 km) 73 joukkuetta.

Kaikki tulokset löytyvät Karhu-viestin tulospalvelusta osoitteesta varaslahto.net/karhuviesti/m/2017/tulokset.php@y=2017.html.

 

Mia Lumpiola

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?