Keskustan koulun toiminta siirtyy kokonaan parakkeihin

Viialan yhtenäiskoulun rehtori Saija Montonen (vas.) ja Akaan vs. sivistysjohtaja Tuovi Ronkainen valmistautuvat siirtämään Keskustan koulun toiminnan kokonaan väistötiloihin.

Akaan kaupunki varautuu hankkimaan siirtorakennuksia Keskustan koululle. Kaupunginhallitus päätti 23.3. pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa esittää valtuustolle, että kaupunki varaa määrärahat siirtorakennusten hankintaan vuoden 2017 loppuun asti. Valtuusto päättää asiasta 29. maaliskuuta.

Kasvatus- ja opetuspalveluihin  esitetään siirtorakennuksia varten 158 000 euron ja tilahallinnolle 26 000 euron lisämäärärahaa.

Siirtorakennukset tulevat niitä oppilaita varten, jotka vielä ovat koululla, ja ne voidaan ottaa käyttöön toukokuun alussa. Professori Tuula Putus on tutustunut tämänhetkisiin tutkimustuloksiin ja tehnyt tietojen pohjalta riskianalyysin.Profess

Tarkoituksena on, että syksyllä siirtorakennuksissa ovat kaikki oppilaat ja muista väistötiloista luovutaan. Siirtotilojen puhtaus ja terveellisyys tutkitaan ennen käyttöönottoa. Siirtotilat pystytetään nykyisen kaukalon paikalle. Kaukalo sijoitetaan uuteen paikkaan.

Suurin osa muovimatoista uusittava

Koulun kuntotutkimuksen väliraportin mukaan suurin osa muovimattopäällysteistä on uusittava voc-päästöjen eli haitallisten kemiallisten yhdisteiden takia. Muut mahdolliset päästölähteet kuten ulkoseinien eristeet ovat tutkimuksen kohteena. Ilmanvaihtoon ja sisäolosuhteisiin vaikuttavia toimenpiteitä on jo alettu toteuttamaan.

Tulevista korjauksista laaditaan suunnitelma, aikataulu ja budjetti. Keittiössä, ruokalassa ja liikuntatiloissa tehdään korjauksia kesän aikana. Tavoitteena on, että nämä tilat ovat käytössä ensi syksynä. Koululla tehdyn peruskorjauksen takuuaika on edelleen voimassa.

Keskustan koulun sisäilmatyöryhmässä 23.3. kävi ilmi, että oireilevien lasten määrä on lisääntynyt.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?