Klaara Leponiemi hiihti Rovaniemen SM-kisoissa kärjen tuntumaan

Lempäälän Kisaa edustava 18-vuotias Klaara Leponiemi Viialasta kilpaili viikonloppuna nuorten SM-hiihdoissa Rovaniemellä. Leponiemi sijoittui lauantaina hiihdetyllä viiden kilometrin perinteisellä hiihtomatkalla 20-vuotiaiden sarjassa neljänneksi ajalla 15.25,8 häviten voittajalle Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piipolle 38,3 sekuntia. Leponiemi jäi pronssista kymmenen sekuntia.

– Hiihto meni yllättävän hyvin siihen nähden, että olen pystynyt harjoittelemaan vasta vähän aikaa perinteistä lonkkavaivan vuoksi, Klaara Leponiemi kertoo.

Leponiemi arvelee säästelleensä alkumatkalla ehkä vähän liikaakin voimiaan.

– Pitkän palauttavan alamäen jälkeen tuntui, että olisin voinut mennä alkuosuuden aika paljon kovempaa. Muuten olin ihan tyytyväinen.

Sunnuntaina hiihdetyllä vapaan hiihtotavan 20 kilometrillä Leponiemi oli viides ajalla 57.35,8. Tuplamestariksi Rovaniemellä hiihtänyt Eveliina Piippo voitti matkan ajalla 55.10,2.

– En ollut kisaan ihan tyytyväinen siinä mielessä, että ylämäet jaksoin mennä kovaa, mutta alamäessä jäin muulle porukalle. Kun voittaja lähti omille tielleen, hiihdimme loppumatkan neljän muun tytön kanssa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?