Maahanmuutto oli tapetilla vankilan runoillassa

Rajapyykkärit-kollektiivi, Kylmäkosken vankila

Teppo Paulasto (vas.), J.K. Ihalainen ja Maria Syvälä pitivät runoillan Kylmäkosken vankilassa. Syvälä luki otteita runokirjastaan Tulit sitten Suomeen Basir.

Kylmäkosken vankilassa vietettiin viime keskiviikkona runoiltaa. Esiintymässä oli Rajapyykkärit-kollektiivi, joka koostui Nokian Siurosta kotoisin olevista runoilijoista J.K. Ihalainen ja Maria Syvälä sekä tamperelaisesta Teppo Paulastosta. Rajapyykkäreiden runoa, liikkuvaa kuvaa ja musiikkia yhdistelevässä ohjelmistossa oli vahvasti esillä maahanmuuttaminen ja siihen liittyvät ongelmat.

Maria Syvälä luki illan aikana otteita viime vuonna ilmestyneestä runokirjastaan Tulit sitten Suomeen Basir. Syvälän teksti on intensiivistä, rytmikästä ja se pitää otteessaan. Ajankuva on synkkä; päihteet, masennus, rasismi ja työttömyys leimaavat Suomea, maata johon Basirin ja hänen vaimonsa Aishan pitäisi kotoutua. Suomalainen nainen puolestaan pelkää maahanmuuttajaa, naisen täytyy muistuttaa itselleen, että 99 prosenttia ulkomaalaistaustaisista miehistä ei raiskaa. Pelko leijuu kansakunnan yllä.

Teppo Paulaston viime vuonna ilmestyneessä dekkarin muotoon kirjoitetussa poliittisessa satiirissa Vastapaavi käsitellään myös maahanmuuttoa. Paulasto luki runoillassa pätkiä hervottoman hauskasta kirjastaan, jossa naisiin menevä yksityisetsivä Markus Karvonen selvittää perussuomalaisten kohukansanedustajan murhaa. Paulasto itse kuvaili teostaan epäkorrektiksi ja omituiseksi kioskikirjaksi. Tarinan lopussa Paulaston dekkarin murhaaja päätyy Kylmäkosken vankilaan.

J.K. Ihalaisen teksteissä muun muassa ihmisyys ja teknologia sekä rauha ja konflikti asettuvat vastakkain, osin myös limittäin. Yhteiskunnan ongelmat saivat ilmiasunsa Ihalaisen lukemassa runossa Eripari-ihmiset, jossa anarkistit ja äärioikeisto ovat asettuneet toisiaan vastaan jännitteiden kasvaessa kasvamistaan. Runo on Ihalaisen uusimmasta kirjasta Sytykkeitä.

Rajapyykkärit-kollektiivi, Kylmäkosken vankila

Teppo Paulasto (oik.) luki vankilassa otteita dekkaristaan Vastapaavi. Maria Syvälä ja J.K. Ihalainen esittivät runoja.

Vankilassa runoihin reagoitiin

Rajapyykkärit-kollektiivi on perustettu noin vuosi sitten. Ryhmän ydinjäsenet ovat Maria Syvälä,  J.K. Ihalainen ja Chilestä Suomeen muuttanut Simòn Francisco Riestra Aedo. Kollektiivin mukana on esiintynyt useita vierailevia runoilijoita.

– Minä ja J.K. Ihalainen kehitimme Rajapyykkärit-kollektiivin, koska meidän mielestämme Suomessa esitetään liian vähän ajankohtaista poliittista runoutta, Syvälä kertoo.

Kylmäkosken vankilan tilaisuus oli Pirkanmaan Kulttuurirahaston apurahoittaman kiertueen viimeinen keikka, ennen sitä Rajapyykkärit-kollektiivi on esiintynyt muun muassa Ruovedellä, Kouvolassa, Lahdessa, Helsingissä ja Tampereella. Runoilijoiden mielestä esiintyminen vankilassa poikkesi monin tavoin tavanomaisesta runoillasta, koska yleisössä oli vain miehiä ja monet heistä olivat nuoria.

– Yleisöllä on erilainen huumorintaju, he nauravat eri kohdissa kuin ”tavallinen yleisö”, joka ei usein uskalla nauraa ollenkaan. Täällä reagoitiin runoihin enemmän, J.K. Ihalainen pohtii.

Myös yleisöltä saatu palaute oli suorempaa kuin mihin kollektiivin jäsenet ovat tottuneet.

– Minulle tuli eräs ihminen sanomaan esityksen jälkeen, että esitys oli sekava ja hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Hän sanoi sen kyllä oikein kohteliaasti ja kiltisti. Ymmärrän, että kuvan, äänen ja runon yhdistelmä voi tuntua hankalalta. Minusta tällainen suoraan annettu palaute on todella hienoa, Syvälä tuumii.

Syvälä, joka luki illan päätteeksi myös erään entisen elinkautisvangin runon, sanoo tavanomaisesta poikenneen yleisön vaikuttaneen myös esiintymistilanteeseen.

– Tuntuuhan se erilaiselta puhua raiskauksesta ja väkivallasta vankilassa, kun täällä on niistä tuomittuja ihmisiä.  Lisäksi joukossa saattoi olla maahanmuuttajia, joista myös puhun runoissani, Syvälä toteaa.

Teppo Paulasto huomauttaa, että yleensä runoillat pidetään ravintolassa. Vankilassa vartijoiden läsnäolo vaikutti Paulaston mukaan tunnelmaan huomattavasti.

– Itse hiukan mietin etukäteen, että kuinka minä luen täällä vankilassa hiukan pornahtavaa tekstiäni. Tuli vähän sellainen olo, että olisin Kummelin Esko Mörkö, joka lukee radiossa ääneen vanhoja Jalluja, Paulasto nauraa.

Runoilta poisti ennakkoluuloja

Paristakymmenestä vangista koostunut runoillan yleisö vaikutti nauttivan esityksestä. Siitä piti myös Kylmäkoskella tuomiotaan suorittava Jussi, joka kertoo itsekin kirjoittavansa laulujen tekstejä.

– Osallistuin runoiltaan ihan mielenkiinnosta ja se oli tosi hyvä. Meillä on ollut täällä joitain konsertteja, mutta tämä oli vähän erilaista viihdettä, Jussi toteaa.

Jussi kertoo, että hän ei ole aikaisemmin osallistunut runoiltaan, ja kokemus yllätti hänet positiivisesti.

– Olen ajatellut, että runonlausunta on tylsää. Tämä tilaisuus poisti minulta ennakkoluuloja. Pidin ehkä eniten Maria Syvälän runoista, ne olivat rehellisesti kirjoitettuja ja esitys oli tosi vilpitön, Jussi tuumii.

Runoillan yhteydessä Kylmäkosken vankilan kirjastolle luovutettiin kaksi pahvilaatikollista Pirkkalaiskirjailijat ry:n lahjoittamia kirjoja. Lahjoittajina olivat Maria Syvälän, J.K. Ihalaisen ja Teppo Paulaston lisäksi myös muun muassa Seppo Jokinen, Anneli Kanto, Tuija Välipakka ja kymmenet muut pirkanmaalaiset kirjailijat.

 

Yksi kommentti

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>