Elecster Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

Pörssiyhtiö Elecsterin emoyhtiö sijaitsee Akaan Sontulassa, jossa tehdään maidonpakkausjrjstelmien suunnittelua, markkinointia ja tuotantolinjojen kokoonpanoa. Eläkkeelle siirtyvä Jarmo Halonen jättää yhtiön toimitusjohtajan tehtävät helmikuun lopussa.

Jarmo Halonen siirtyy eläkkeelle Elecster Oyj:n toimitusjohtajan tehtävästä 28.2.2017. Halonen on johtanut Elecsteriä vuodesta 1988 alkaen. Hän jatkaa edelleen yrityksen hallituksessa.

Elecster Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän puheenjohtajaksi KTM Arto Kinnusen (s. 1962). Hän aloittaa tehtävässään 1.3.2017. Kinnunen on tällä hetkellä Elecster Oyj:n varatoimitusjohtaja. Hän toimii myös konserniyhtiö Sandudd Oy:n toimitusjohtajana ja jatkaa siinä tehtävässä edelleen.

­- Jarmo Halosen lähes 30-vuotisella toimitusjohtajakaudella Elecster on kasvanut ja saavuttanut aseman yhtenä oman alansa merkittävimmistä kansainvälisistä toimijoista. Arvostan Jarmoa myös siitä, että hän on onnistunut löytämään ja sitouttamaan erinomaisen henkilöstön, jonka ansiosta tämä muutosvaihe voidaan toteuttaa onnistuneesti, sanoo Elecsterin hallituksen puheenjohtaja Jukka Halonen.

Tuleva toimitusjohtaja Arto Kinnunen on työskennellyt konsernissa 20 vuotta.

– Hän on sinä aikana osoittautunut osaavaksi ja yrityksen arvomaailmaan sitoutuneeksi johtajaksi, joten olen luottavainen siihen, että Elecsterin kehitys tulee jatkossakin olemaan suotuisaa, Jukka Halonen toteaa.

Jarmo Halonen kertoo, että päätös lopettaa Elecsterin toimitusjohtajana syntyi hiljalleen viimeisen vuoden aikana.

– Kahdenkymmenenyhdeksän vuoden ura Elecsterin toimitusjohtajana on ollut antoisa ja vaiherikas. Tässä tilanteessa koen, että olemme yhdessä osaavaan henkilöstömme kanssa onnistuneet ja yritys on erittäin hyvissä asemissa kohtaamaan tulevat haasteet. Tunnen, että voin tyytyväisenä ja rauhallisin mielin siirtää viestikapulan seuraajalleni, sanoo Jarmo Halonen.

Pörssiyhtiö Elecsterin pääkonttori sijaitsee Akaassa, jossa tehdään maidonpakkausjärjestelmien suunnittelua, markkinointia ja tuotantolinjojen kokoonpanoa

 

 

Elecsterin suhteellinen kannattavuus parani

Elecsterin asema markkinoilla on säilynyt vahvana. Konsernin viime vuoden liikevaihto oli 44, 1 miljoonaa euroa, jossa edelliseen vuoteen verrattuna oli laskua 4,3 prosenttia. Liikevoitolla mitattuna suhteellinen kannattavuus kuitenkin parani edellisestä vuodesta. Liikevoittoa yritykselle tuli viime vuonna 4,5 miljoonaa euroa.

Viime vuonna Elecsterin konemyyntiä haittasi asiakkaiden päätöksenteon hitaus, joten siltä osin tavoitteita ei saavutettu. Konemyynnin pienentyminen aiheutti jäämän liikevaihdon osalta. Pakkausmateriaalien osalta kehitys jatkui yrityksen odotusten mukaisesti, Venäjällä jopa vielä paremmin.

Öljyn hinnan kohoaminen ja ruplan kurssin vahvistuminen paransi Elecsterin asiakkaiden mahdollisuuksia koneinvestointeihin ja ne käynnistyivätkin viime vuoden lopulla. Afrikan osalta konemyynti notkahti, mutta yritys uskoo sen palaavan vähintään entiselle tasolle kuluvana vuonna.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?