Painajainen peruskoulussa

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen mietti Akaan Kokoomuksen sivistysseminaarissa maanantaina 20.2., miksi mainiosta peruskoulustamme huolimatta Pisa-tutkimuksissa ei menestytä. Ministerin lista on ikävä. Pojat eivät opi samaan tahtiin tyttöjen kanssa. Alueiden väliset erot ovat kasvaneet niin, että esimerkiksi kaupungeissamenestytään syrjäseutuja paremmin. Myös oppilaiden sosioekonominen asema näkyy oppimisessa. Köyhät jäävät jälkeen.

Ei ihme, että ministerin listauksen jälkeen valtuuston jättävä Tuomo Smått jo kysyi, missä on ilo koulusta puhuttaessa. Tuomo Smått istuu valtuustossa, jonka hyväksymä talouden tasapainottamisohjelma leikkaa Akaassa opetuksesta ajatuksetkin, joten iloitse siinä sitten. Nyt olisi jo kiire kysellä, kuinka päätökset vaikuttavat.

Toijalan yhteiskoulun opinto-ohjaaja Johanna Karrimaa lisäsi kierroksia. Hän sanoi suoraan, että yhteiskoulussa on liikaa oppilaita. Taloa ei ole suunniteltu näin suurelle oppilasmäärälle. Mietittiinkö 6. luokkien sijoittaminen yhteiskouluun loppuun asti. Eihän kukaan tiennyt koulun joutuvan myös väistötilaksi, mutta liika on aina liikaa.

Tasapainottamisohjelma suurensi luokkakokoja ja muutti tuntikehyksiä niin, että akaalaiset lapset opiskelevat Johanna Karrimaan mukaan 9-vuotisessa peruskoulussa lukuvuoden vähemmän kuin lapset naapurikunnissa. Luokkahuoneet ovat nyt niin täynnä, että metelistä ja muusta vipinästä uupuvat niin oppilaat kuin opettajatkin.

Ja muuta vipinää todella on, koska oppimisen inkluusiossa luokissa ovat myös eritysoppilaatkin. Tasapainottamisohjelma karsi joustavan perusopetuksen luokankin pois. Meillä on painajainen peruskoulussa.

Miten tähän on tultu? Katseet kääntyvät kotiin, jos sellaista enää kaikilla oppilailla sanan varsinaisessa merkityksessä on. Suomi on ollut lamassa vuodesta 2008. Moni äiti ja isä on työtön jo toisessa polvessa. 1990-luvun lama ja nykylama ovat osittain päällekkäin. Silloinkin leikattiin. Rautala-projektia 1990-luvun lamassa Akaassa vetänyt Raija-Liisa Viitanen pohti taannoin, että monelle pienelle ainoa lämmin paikka oli seurakunnan kerhotila, jossa Anja Annila tarjoili kaakaota.

Suomi on saari ja nousee lamasta vain vientiteollisuutemme noustessa. Selitykseksi ongelmillemme ei enää pitkään riitä, että täällä tekeminen on kallista. Paikallista sopimista halutaan kiivaasti, mutta sehän on jo nytkin mahdollista. Ajetaanko tässä nyt ammattiyhdistysliikettä kyykkyyn, vai pyritäänkö nostamaan Suomi ihan oikeasti lamasta.

Julkinen sektorimme on liian suuri, mutta tämä ei tarkoita sitä, että sosiaaliturvaamme olisi leikattava. Työttömiä on edelleen aivan liikaa ja sen tuomat ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään. Ja yli 70 000 alle 24-vuotiasta on jo kokonaan kateissa. Suomi pyörii nyt kotitalouksien kulutuksen varassa. Sosiaaliturvasta saadut rahat menevät pääasiassa ruokaan.

Kaikki ongelmamme näkyvät koulun arjessa. Kärsijöinä ovat tulevaisuuden toivomme, joille pitäisi nyt jos koskaan tarjota parasta mahdollista opetusta. Akaassa tilannetta kärjistää vielä kaupungin vaikea taloustilanne. Veroja kertyy, mutta valtionosuuksia vähenee. Puuttuuko toteuttamiskelpoinen strategia vai rohkeus, kun riuhtaisua menneestä ei uskalleta ottaa. Vanhojen kuntien haamut kummittelevat ainakin lautakuntien työssä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?