Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila vieraili Toijalassa

”Painamme kohti vaaleja härkäpäisesti”

Pirkko Mattila, perussuomalaiset

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila vieraili maanantaina Toijalassa

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.) tapasi akaalaisia maanantaina Akaan Seudun Osuuspankin edessä. Ministeri uskoo, että kuntavaaleissa tärkeimmiksi asioiksi nousevat ennestään tutut teemat kuten kyläkoulut, tiet, kaavoitus ja vapaa-aikatoimi.

– Sote on tulossa, mutta käydään nyt yhdet vaalit kerrallaan. Katsotaan, että mitä nyt päätetään kuntalaisten asioista, ja kun sote tulee, tehdään uusi strategia, Mattila toteaa.

Noin viikko sitten julkaistussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL-Blogissa sosiaalipolitiikan tutkija Jouko Karjalainen ja tutkimusprofessori Sakari Karvonen kritisoivat sote-uudistusta siitä, että sitä on tehty terveyspalvelujen ehdoilla siinä määrin, että sosiaalihuolto uhkaa kadota valmistelujen eri käänteissä. Mattila myöntää, että viestinnällisesti sosiaalihuolto on jäänyt taka-alalle.

Pirkko Mattila, Tero Mäki, perussuomalaiset

Pirkko Mattila kaappasi Akaan perussuomalaisten puheenjohtajan Tero Mäen käsipuoleensa.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että sosiaalihuollon sisältölait säilyvät. Ne ohjaavat sosiaalityötä ja asiakastyötä, jota tehdään asiakkaan äärellä. Sosiaalipuolta ja terveyspuolta pyritään lähentämään toisiinsa. Terveyspuoli on keskusteluissa noussut vahvasti pintaan, mutta kyllä se sosiaalipuolikin mukana kulkee, Mattila sanoo.

Mattilan mielestä tärkeää olisi, että sotessa sekä sosiaali- että terveyspuoli saataisiin samalle luukulle, sillä osa asiakkaista tarvitsee molempia palveluja paljon.

– Peräänkuulutan myös sitä, että sote-palvelujen valinnanvapaus olisi nimenomaan asiakkaiden valinnanvapautta omista palveluistaan, eikä minkään yrityksen valinnanvapautta asiakkaista. Painotan myös maakunnan roolia palvelujen järjestäjänä. Maakunta edustaa voimakkaasti julkista sektoria ja pitää langat ja pitää langat käsissään.

Pirkko Mattila, Jussi Riekkinen, perussuomalaiset

Jussi Riekkinen on Akaan perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana toista kertaa.

Ministerin mukaan perussuomalaisten tämän hetken tärkein työ kuntavaaleihin liittyen on hankkia mahdollisimman paljon ehdokkaita.

–Olen kuullut, että on kuntia joissa on vähemmän ehdokkaita kuin viime vaaleissa, mutta on myös kuntia, joissa on jo nyt enemmän. Painamme kohti vaaleja härkäpäisesti ja otamme loppukirin, Mattila tuumii.

Vaaliliitto saattaa toteutua

Ministerin lisäksi tilaisuuteen oli saapunut paikalle myös akaalaisia perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita. Akaan perussuomalaisten puheenjohtaja Tero Mäen mukaan puolueen kuntavaaliehdokastilanne vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä.

Pirkko Mattila, Marko Kivi, perussuomalaiset

Pirkko Mattila vaihtoi kuulumisia Akaan perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Marko Kiven kanssa,

–Listat jätetään vasta ensi viikolla, mutta nyt jo näkee, että naisehdokkaita on enemmän kuin viimeksi. Varmaankin aika pienellä valtuutettumäärällä mennään, mutta toivotaan, että emme aivan ilman jäisi. Meillä on hyvät listat ja varmasti jokaiselle löytyy hyvä ehdokas, Mäki sanoo.

Mäki uskoo, että huolimatta tulevista muutoksista, kuntavaalit kiinnostavat akaalaisia.

–Monipuoluedemokratian on toimittava myös kuntatasolla. Useiden äänien täytyy kuulua, että vain muutamat eivät pääsisi jyräämään.

Mäen mukaan edellisissä kuntavaaleissa nähty perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja keskustalaisten vaaliliitto saattaa toteutua myös tänä vuonna.

–Tällaisia mielenkiintoisia asioita ratkeaa viikon aikana, Mäki toteaa.

Tyhjät liikehuoneistot puhuttivat

Antti Udd

Antti Udd poikkesi perussuomalaisten teltalle makkaralle asunnon etsinnän lomassa.

Toistaiseksi vielä Riihimäellä asuva Antti Udd pysähtyi perussuomalaistern teltalle grillimakkaralle kesken asuntojen katselun.

–Sain Tampereelta töitä ja nyt etsin kämppää täältä Akaasta. Asuntojen hinnat ovat kohtuullisia ja täällä on kuitenkin vielä jonkin verran palveluja, Udd miettii.

Mikäli sopiva ehdokas löytyy, aikoo Antti Udd äänestää kuntavaaleissa.

­–En tosin välttämättä ole vielä ehtinyt muuttaa tänne Akaaseen vaalien aikaan, Udd sanoo.

Tilaisuuteen lähinnä grillimakkaran ja seuran vuoksi paikalle tullut Pauli Ahtosaari kertoi vaihtaneensa ministeri Pirkko Mattilan kanssa muutaman sanan Toijalan keskustan tyhjistä liikehuoneistoista.

Pirkko Mattila, Heli Einola-Virtanen, perussuomalaise

Heli Einola-Virtanen on ensimmäistä kertaa Akaan perussuomalaisten kuntavaaliehdokas.

–Hänellä ei tosin ollut niihin mitään mielipidettä. Jotkut muut siinä puhuivat, että tämä on niin pieni kylä, ettei tänne kannata mitään perustaa. Ihmiset menevät Lempäälään Ideaparkiin. Kyllä noille tyhjille tiloille pitäisi silti tehdä jotakin, ne antavat huonon kuvan tästä kaupungista, Ahtosaari sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?