Lautakunta ei niellyt esitystä päivähoidon kesämaksusta

Anneli Säterin mielestä varhaiskasvatusmaksun vapautuksesta kesä-heinäkuulta voitaisiin luopua. Hän esittää todennäköisesti muutosta uudestaan ensi vuonna.

Akaan koulutuslautakunta on käsitellyt kaupungin varhaiskasvatuksen maksuja. Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin valmistelemassa pykälässä esitettiin, että jatkossa akaalaisvanhempien olisi maksettava lastensa päivähoidosta kesä–heinäkuussa riippumatta siitä, ovatko lapset hoidossa vai eivät.

Esityksen kohta kuului näin: ”Kesä–heinäkuun maksu jätetään perimättä vuoden 2017 kesä– heinäkuulta, mikäli perhe ilmoittaa lapsen poissaolosta kyseisinä kuukausina viimeistään saman vuoden huhtikuussa erillisellä lomakkeella. Uuden toimintavuoden (1.8. – 31.7.) alkaessa käytäntö ei ole enää voimassa.”

Koulutuslautakunnassa Kari Taberman (sd) esitti, että viimeinen virke poistetaan. Esitystä kannatettiin yksimielisesti, joten päätösehdotus hyväksyttiin kyseisellä muutoksella.

Kuntalaisaloitteen ja muun palautteen aiheena viime vuonna olleista hoitoaikaperusteisen varhaiskasvatuksen maksun laskentaperusteista lautakunta päätti, että ne pidetään ennallaan ainakin heinäkuun loppuun saakka. Järjestelmää arvioidaan tulevana keväänä, ja tarvittaessa laskentaperusteita muutetaan 1.8.2017 alkaen.

Hoitoa keskitetään yksityisiin päiväkoteihin

Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säterin mukaan kahden kesäkuukauden maksuttomuus on liittynyt resurssikysymyksiin sekä henkilöstön työssä jaksamiseen ja siihen, että heillä olisi mahdollisuus pitää pidempiä yhtäjaksoisia vuosilomia.

– Nyt kun meille on tulossa lisää ostopalvelua, jossa on vuosihinta määritelty, meillä on tarjota hoitoresursseja kesän ajalle, Säteri viittaa kesällä Toijalaan valmistuvaan yksityiseen 120-paikkaiseen päiväkoti Onniin.

Tähänkin saakka päivähoitoa on keskitetty kesällä niin, että osa yksiöistä on ollut kiinni jo kesäkuussa. Heinäkuussa yksityinen päiväkoti Toivo on ollut päivystävänä kahden viikon ajan, ja viime kesänä auki oli osittain myös Rautalan päiväkoti.

– Kesällä 2017 kaikki keskitetään niin, että Toivo päivystää kahden viikon ajan. Vuodesta 2018 ja siitä eteenpäin päiväkoti Onni on tarvittaessa auki 12 kuukautta vuodessa, Anneli Säteri kertoo.

Kuten päiväkoti Toivosta, myös Onnista Akaan kaupunki ostaa kaikki paikat.

Pirtinkulman päiväkodin portailta näkyy yksityisen päiväkoti Onnin työmaalle. Pirtinkulma suljetaan toukokuun lopussa ja Onni avataan elokuussa. Varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri toivoo, että mahdollisimman harva Pirtinkulman lapsista tarvitsee hoitoa kesä-heinäkuussa.

Säterin mukaan kahden kuukauden maksuvapautta on hyödyntänyt vuosittain noin 80 perhettä. Jos lapsi on aloittanut hoidossa edellisen vuoden elokuussa, heinäkuu on joka tapauksessa maksuton. Kesäkuun hoitomaksuista Akaan kaupunki saisi noin 30 000 euroa lisää varhaiskasvatusmaksuja.

Varhaiskasvatuksen menot ovat yli 7,4 miljoonaa euroa ilman kotihoidon tukea ja maksutuotot 1,1 miljoonaa. Anneli Säteri pitääkin kesäkuulta saatavia maksuja marginaalisena mutta toteaa esityksensä perustuvan Akaan talouden tasapainottamiseen. Eikä kesä 2018 ole vielä taputeltu.

– Joka tapauksessa rakenteita ja muita asioita käsitellään aina vuosittain. Tammikuussa 2018 otetaan siihen uudelleen kantaa, Säteri sanoo ja kertoo todennäköisesti silloin uusivansa esityksen kesä–heinäkuun maksuvapaan poistamisesta.

Irtisanotun paikan saa takaisin

Anneli Säterin mukaan maksuvapauden muutosesitystä on valmisteltu varhaiskasvatuksen johtoryhmässä todella pitkään ja pohdittu asiaa puolesta ja vastaan. Tänä vuonna vapautukselle on vielä poikkeuksellisen suuri tarve, sillä 60-paikkainen Pirtinkulman päiväkoti suljetaan toukokuun lopussa, ja uusi päiväkoti Onni otetaan käyttöön elokuussa.

– On äärimmäisen hyvä, jos mahdollisimman moni niistä perheistä pystyisi käyttämään kahta maksutonta kuukautta. Heitä joudutaan joka tapauksessa ripottelemaan eri päiväkoteihin.

Säterin mukaan kahden kuukauden maksuvapaan hyödyntäjiä ovat olleet muun muassa opettaja-vanhemmat. Heilläkin töitä on tosin vielä kesäkuun alussa.

– Tyypillinen esimerkki on, että on yksi tai kaksi viikkoa kesäkuussa olisi varhaiskasvatuksen tarvetta. Moni urakoi tavalla tai toisella ja yrittää järjestää itse niin, että saavat kaksi maksutonta kuukautta.

Vaikka mahdollisuus kesä–heinäkuun maksuvapautukseen poistuisi, vanhemmilla on toinenkin konsti varhaiskasvatusmaksuttoman kesän järjestämiseen.

– Perheethän voivat irtisanoa paikan koska vain. Jos joku on meiltä kolme kuukautta eli vaikka kesä–elokuun poissa, olemme neuvoneet, että on järkevämpää irtisanoa paikka ja hakea paikkaa uudelleen, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri.

Akaassa lapselle on syksyllä myös saanut hoitopaikan samasta yksiköstä, mistä on keväällä irtisanoutunut.

– Kyllä. Isommissa kaupungeissahan sitä voidaan tulkita jyrkemmin, eikä välttämättä ole saanut samaa paikkaa. Ja nythän lakikin on tiukentunut niin, että jos tulee äitiyslomalta tai vanhempainvapaalta, on tarjottava sama paikka, vaikka on tietyn aikaa pois.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?