Heidi Ketola on Klippiksen uusi vuokratuoliyrittäjä

Klippis, Eila Haaparinne

Mari Niemisen ongelma on kutiseva ja kuiva hiuspohja. Eila Haaparinne näyttää mikrokameralla, että hiuspohja on hoidon jälkeen paremmassa kunnossa.

Toijalassa Valtatiellä sijaitsevassa parturi-kampaamo Klippiksessä aloitti helmikuun alussa uusi vuokratuoliyrittäjä.  Akaalainen Heidi Ketola on kuitenkin paikan asiakkaille tuttu, sillä hän on työskennellyt Klippiksessä elokuusta lähtien.

– Asuin monta vuotta Tampereella ja muutin tänne takaisin reilu vuosi sitten. Minulla on pieni poika ja halusin muuttaa lähemmäs isovanhempia, Ketola kertoo.

Yrittäjyys on ollut Ketolan ajatuksissa taustalla jo pidempään. Klippiksen työntekijästä yrittäjäksi siirtyminen ei ollut nuorelle parturi-kampaajalle pelottava harppaus.

– Aina yrittäjyydessä on riskejä, mutta ne pitää tiedostaa. Kun on realisti, ei asiassa ole mitään ihmeellistä, Ketola tuumii.

Parturi-kampaajaksi Ketola valmistui Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta vuonna 2015. Ennen alalle päätymistään hän ehti suorittaa sairaanhoitajaopintoja ja työskennellä ravintola-alalla.

– Aikani ravintola-alalla oltuani totesin, että nyt olisi aika hankkia lopullinen ammatti. Tämä ala on aina kiinnostanut ja minulla on taipumuksia laittaa ihmisten hiuksia. Parturi-kampaajan ammatti oli siis aika luonnollinen valinta minulle, Ketola kertoo.

Klippis, Heidi Ketola

Heidi Ketola aloitti Klippiksessä helmikuun alussa vuokratuoliyrittäjänä.

Takatukka tulee takaisin

Ketolan mukaan tulevan kevään hiustrendeissä näkyvät edelleen vahvat ja mielenkiintoiset väriyhdistelmät.

– Hiuksissa ovat jo jonkin aikaa olleet pinnalla erilaiset luonnonilmiöt, kuten revontulet. Keväällä ovat vuorossa auringonnousun ja –laskun värit, esimerkiksi oranssin ja vaaleanpunaisen eri sävyt. Myös valojen ja varjojen leikillä voidaan korostaa kasvonpiirteitä hiusten avulla, Ketola toteaa.

Ketola ennustaa myös pääasiassa 1980-luvulla suosiossa olleen takatukan paluuta.

– Se tulee vähän modernimpana versiona, mutta tulossa on kuitenkin. Eräs trendi on myös tukan sliippaaminen, eli se laitetaan ihan päätä myöten. Enää ei tarvi hiusten olla niin pörröiset, Ketola sanoo.

Mikrokamera näyttää hiuspohjan ongelmat

Wellan kouluttajana kymmenen vuotta toiminut Toijalan Klippiksen toimitusjohtaja Eila Haaparinne teki perjantaina liikkeessään maksuttomia hiuspohja-analyysejä 200-kertaaa suurentavalla mikrokameralla. Tempauksella haluttiin muistuttaa ihmisiä hiuspohjan hoitamisen tärkeydestä.

– Mikrokamera kertoo mitä hiuspohjassa tapahtuu. Asiakkaan hiuspohja voi näyttää hyväkuntoiselta päällepäin, mutta kameralla katsottaessa voi näkyä esimerkiksi silmälle näkymätöntä kuollutta ihosolukkoa kietoutuneena hiustupen ympärille. Se voi aiheuttaa hiusten lähtöä, Haaparinne kuvailee.

Lisäksi kamera näyttää esimerkiksi hiuspohjassa piileksivän talitöhnän sekä atooppisen ihon ongelmat. Haaparinteen mukaan useimmiten ihmiset hakeutuvat hiuspohja-analyysiin epämääräisesti kutisevan hiuspohjan sekä hiustenlähdön takia. Oireita voidaan hoitaa kullekin asiakkaalle hiuspohja-analyysin perusteella räätälöidyillä hoidoilla, kuten hiuspohjan kuorinnalla.

– Ihmiset hoitavat paljon hiuksia, mutta niiden hyvinvointi lähtee nimenomaan hiuspohjasta ja hiustupesta. Kasvojenkin ihoa hoidetaan, miksi sitten ei myös hiuspohjan ihoa, Haaparinne muistuttaa.

Haaparinteen asiakkaan Mari Niemisen hiuspohja kuvattiin ennen hänelle tehtyä hiuspohjan kuorintaa sekä sen jälkeen. Nieminen sanoo olevansa tulokseen tyytyväinen.

– Tunne hiuspohjassa on tosi raikas ja se kestää pitkään. Olen käynyt analyysissä ja hoidoissa aikaisemminkin. Minun ongelmani on kutiseva ja kuiva hiuspohja, Nieminen kertoo.

Haaparinteen itsensä lisäksi myös muut Klippiksen työntekijät on koulutettu hiuspohja-analyysien tekoon. Jatkuvan koulutuksen nimeen vannova toimitusjohtaja lähettääkin henkilökuntaansa mahdollisimman usein erilaisiin koulutuksiin.

– Ala elää koko ajan ja uutta opittavaa on jatkuvasti. On tärkeää, että pysymme ajan hermolla, Haaparinne toteaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?