Leijona Futsal jatkaa liigan kakkosena

Jussi Nyström osui jälleen, Jukka Saari torjui viikonlopun molemmat pelit. Kuva: Mikko Nieminen.

Leijona Futsalin liigakausi jatkui viikonloppuna Pohjanmaalla. Ensin lauantaina kohdattiin hallitseva Suomen mestari Sievi, joka oli lopulta jatkoajan jälkeen vieraitaan etevämpi lukemin 4-3 Raahessa pelatussa ottelussa. Varsinainen peliaika päättyi tasan 3–3 (2–2).

Sunnuntaina Leijona Futsal onnistui ryöväämään kaikki kolme sarjapistettä Vaasasta Ruutupaitojen vieraana. Paluu voittokantaan tapahtui hienoin voittolukemin 3–7 (1–5).

Lauantain kärkiottelu Sieviä vastaan oli joukkueiden kolmas kohtaaminen tällä kaudella. Kaikissa kolmessa ottelussa on ratkaisua jouduttu hakemaan jatkoajalta asti.

Tällä kertaa oli Sievin vuoro olla niukasti parempi, mutta myös Leijonille tuli pelistä yksi tärkeä piste sarjataulukkoon. Ottelu oli akaalaisilta hyvää vieraspelaamista ensimmäiset 30 minuuttia, ja siinä vaiheessa mentiin vielä 2-3 -vierasjohdossa. Viimeisen kymmenen minuutin aikana Sievi kuitenkin käänsi väkisin pelin hallinnan itselleen ja onnistui tasoituksessaan. Leijona Futsalin maalintekijöinä kunnostautuivat Miikka Hurme kahdesti ja Jukka-Pekka Jyrämö kerran.

Nopea paluu voittokantaan

Sunnuntaina bussimatka jatkui Raahesta Vaasaan. Siellä vastassa oli kynsin ja hampain sarjan kahdeksannesta sijasta eli pudotuspelipaikasta taisteleva Ruutupaidat. Vaasalaiset joutuivat kuitenkin liian kovan paikan eteen, kun lauantain tappiosta sisuuntunut leijonalauma oli sopivan ärsytettynä liikkeellä.

Vierasjoukkue takoi taululle lukemat 1-5 jo puoliaikaan mennessä, ja kolme sarjapistettä matkasi Akaaseen lukemin 3-7.

Miikka Hurme osui viikonlopun molemmissa peleissä. Kuva: Mikko Nieminen.

Leijonien tehomiehenä hääri tehot 2+1 tehnyt Petri Grönholm, jolle tehopisteitä on nyt kertynyt jo yhdeksässä liigapelissä peräkkäin. Jussi Nyström puolestaan piti paikkansa koko Futsal-Liigan maalipörssin ykkösenä viimeistellen myös kaksi osumaa. Kun Hurme, Jirka Järvi sekä Dusan Milojevic osuivat, päättyi Pohjanmaan reissu selvään voittoon.

Liigan runkosarjaa on vielä jäljellä kuusi ottelua, ja Leijona Futsal sinnittelee taulukon kakkosena. Haaastajat kuitenkin hengittävät niskaan lähellä. Puolivälierien kotietuun eli paikkaan neljän parhaan joukossa vaaditaan vielä voittoja. Seuraavan kerran sarjapisteitä metsästetään kotihallissa ensi viikon lauantaina, kun aina vaikea Liikunnan Riemu vierailee Jyväskylästä.

Jussi Nyström jatkaa Futsal-Liigan maalikuninkaana. Kuva: Mikko Nieminen.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?