Asenteesta ja elinvoimasta

Juha Kosonen ja Tiina Räsänen kirjoittivat Akaan Seudussa 11.1.2017 asenteesta ja elinvoimasta. Näistä varmasti keskustellaan jatkossakin mielipidekirjoituksissa, kun vaalikuume lähtee nousemaan.

Asenne syntyy ihmisessä itsessään oivallusten pohjalta. Sitä on vaikea ulkoapäin tuputtaa. Kaupungin elinvoima on vähän samanlainen juttu. Se lähtee liikkeelle kaupunkilaisten aktiivisuudesta, paikallisten palveluiden käyttämisestä ja viisaasta päätöksenteosta.

Akaan kaupungilla on olemassa kaupunginvaltuustossa hyväksytty strategia. Sen toteutumista ei tosin seurata ja vielä vähemmän seurataan sen toteuttamista. Tai jos seurataan, nämä teot eivät mitenkään näy kaupunkilaisen arjessa. Tällainen mielikuva on todennäköisesti monelle syntynyt.

Mielikuvista paljon puhutaan tässä niin sanotussa totuuden jälkeisessä ajassa. Väärien mielikuvien korjaamisen täytyy olla sekä kaupungin johdon että poliittisten päättäjien agendalla. Muuten ajaudumme yhä syvemmälle negatiiviseen kierteeseen.

Akaa on joidenkin mielestä vahvojen ristiriitojen kaupunki. Päätoimittaja Kososen mukaan ”valtuustossa vedetään vähintään kolmeen suuntaan”. Ehkä jäi mainitsematta ryhmä, joka ei vedä mihinkään suuntaan, vaan jumittaa paikallaan.

Ristiriitoja voidaan tietenkin vähentää tekemällä avoimeen dialogiin perustuvaa yhteistyötä. En usko, että kukaan tahallaan heittää edes Akaassa kapuloita rattaisiin. Poliittisten päättäjien, virkamiesten ja kaupungin asukkaiden on täysin mahdollista päästä samalle sivulle ja yhdessä lähteä parantamaan asioita.

Toivon avointa keskustelua vaikeistakin asioista mutta myönteisesti tulevaisuutta kohden katsoen.

 

Tomi Koistinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?