Majataloillassa esiintyvät Lauri Thurén ja Ida Bois

Ida Bois. Kuva: Jari Hakola

Entisten nuorten Majataloilta järjestetään Viialan kirkolla Nordintiellä Akaassa ensi sunnuntaina 15.1. kello 17. Illan musiikkivieraana on Hämeenlinnassa asuva Ida Bois, joka on on kristitty musiikin tuottaja, laulaja ja lauluntekijä. Bois itse kertoo olevansa tarinankertoja. Ida Boisille luovutettiin vuonna 2014 Golden-gospeltunnustus hänen tekemästään työstä hengellisen musiikin parissa. Hän on tullut tunnetuksi myös pop-musiikin puolella osallistuttuaan hyvällä menestyksellä Uuden Musiikin Kilpailuun. Majatalossa Bois esittää tunnelmallisia laulujaan pianolla säestäen.

Majatalon puhujavieras on Itä-Suomen yliopiston kansainvälisesti arvostettu eksegetiikan professori Lauri Thurén, jonka erityisalaa ovat Jeesuksen vertaukset. Thurén tunnetaan myös hyvin värikkäästi kieltä käyttävänä ja ihmisläheisenä puhujana. Hän on julkaissut useita kansantajuisia raamattuoppaita.

Majataloillan aiheena on Syvän Kaivon salaisuus eli Jeesuksen ja samarialaisnaisen kohtaaminen kaivolla. Tämä tapaaminen muutti naisen elämän täydellisesti. Majataloillassa pohditaan, mitä kuulijat voivat saada tästä omaan elämäänsä.

Majataloilta kutsuu kaikenikäisiä ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä lepäämään, viihtymään ja kohtaamaan Sanan, musiikin, yhteyden ja tarjoilun merkeissä. Lapsille on luvassa pyhäkoulu ja yli 10-vuotiaille oma Backstage-klubi. Entisten nuorten Majataloiltaan on ilmainen pääsy.

Lauri Thúren.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?