Leijona Futsal avasi vuoden kotivoitolla

Tero Kivistö (vas.) ja Jarmo Airaksinen (oik.) palkitsivat 100 ottelun miehet Jussi Nyström sekä maalivahti Juho Laineen. Jukka-Pekka Jyrämö (kesk) ohitti jo 200 ottelun rajapyykin. Kuvat Tuukka Nyström.

Futsal-Liiga jatkui joulutauon jälkeen lauantaina Akaassa. Kotijoukkueena esiintynyt Leijona Futsal ei antanut yllätysmahdollisuuksia tamperelaisvieraalleen, vaan PP-70 joutui lähtemään kotimatkalle tyhjin käsin. Loppulukemiksi kirjattiin leijonalauman 5–3 (4–1) -kotivoitto.

Ennen ottelun alkua juhlittiin näyttäviä merkkipaaluja. Juho Laine sekä Jussi Nyström palkittiin syyskauden aikana täyteen tulleista 100:sta Futsal-Liigan ja Futsal-Ykkösen ottelusta Leijona-paidassa. Joukkueen kapteeni JukkaPekka Jyrämö pisti tästäkin vielä paremmaksi – hänelle täyteen tuli peräti 200 ottelua.

Kotijoukkueen juhlien merkeissä käynnistyi myös itse liigaottelu. Leijona Futsal hallitsi avausjaksoa selvästi, eikä taukonumeroissa 4–1 ollut yhtään liikaa. Avausosumasta vastasi serbialainen Dusan Milojevic, jolle esityön tarjoili joukkueen syöttökuninkaaksi viime aikojen vireillään noussut Petri Grönholm. 2–0 syntyi rangaistuspotkusta, kun PP-70-puolustus ei saanut pirteästi pelannutta LeiF-pelaajavalmentaja Matti Anttosta kuriin laillisin keinoin. Pallon ylähyllylle kävi rankkarista pommittamassa Jussi Nyström.  Kolmannessa maalissa oli asialla Anttonen itse viimeistellen samalla ensimmäisen liigamaalinsa Leijona Futsalin paita päällä. PP-70 kavensi välillä pallon pompattua epäonnekkaasti LeiF-pelaajasta omaan maaliin, mutta tauolle lähdettiin turvallisessa 4–1-johdossa, kun Grönholm tarjoili ja lainasopimukselta Leijona-paitaan tähän peliin palannut Tomi Kohonen ohjasi maalin edestä pallon häkkiin.

Vierasjoukkue viimeisteli toisen jakson alussa kovalla prosentilla paikoista ja kiri 4–3-tilanteeseen. Eikä se tasoituskaan lopulta kaukana ollut, vaikka peli kotijoukkueen hallinnassa etenikin. Juho Laine kotijoukkueen maalilla otti kuitenkin tärkeät torjunnat oikeaan paikkaan. Lopullinen ratkaisu nähtiin seitsemän minuuttia ennen loppua,  kun Kohonen vippasi korkean syötön poikki kentän, ja koko liigan paras maalintekijä Nyström pommitti käsittämättömän tykin volleystä suoraan tamperelaismaalin ylänurkkaan.

Leijona Futsalin esitys ei ollut säkenöivä, mutta rutiinitaso on saatu hilattua niin hyvälle tasolle, että voittoja tulee silläkin. Sarjataulukkoon tuli taas täytettä kolmen tärkeän pisteen verran, ja tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikonloppua ja Final Four -turnausta. Siinä syyskierroksen neljä parasta mittelevät keskenään rahapalkinnosta, ja TV-näkyvyydenkin myötä tietysti myös maineesta ja kunniasta.

Leijona Futsal pelaa lauantain välierässä sarjakärki Sieviä vastaan. Futsal-Liiga puolestaan jatkuu ensi viikolla, kun joukkue matkustaa lauantaina Raaheen, jossa vastaan asettuu Sievi Futsal. Sunnuntaina matka jatkuu Vaasaan Ruutupaitojen vieraaksi.

Petri Grönholm piti välillä PP-70 -pelaajia pilkkanaan.

Leijona Futsal

Jussi Nyström (vas.) johtaa koko liigan maalipörssiä 24 osumallaan. Petri Grönholm saalisti jo kauden 13. syöttöpisteensä. Kuva: Tuukka Nyström.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?