Inka Loppi esitti samaa summaa sisäilmaongelmien korjaamiseen

Kaupunginhallitus ei halua Akaa-kylttejä

Jos kaupunginjohtajan esitys hyväksytään ja toteutuu, Valkeakosken suunnasta tulevilla on Kurjenkallion risteyksessä jatkossa nämä vaihtoehdot.

Akaan kaupunginhallituksen enemmistö ei halua, että akaa-nimen näkyvyyttä lisätään maanteiden opasteissa. Kuvankäsittely: Tiina Yli-mutka/Akaan Seutu.

Akaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että ensi vuoden budjettiin ei varata rahaa Akaa-opastekyltteihin. Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari esitti kaupunginhallitukselle ja valtuustolle , että Akaa-nimen näkyvyyttä maanteiden opasteissa lisätään merkittävällä tavalla. Kyltit uusittaisiin niin, että Toijalan sijaan opasteisiin ja kilometritauluihin tulee nimi Akaa. Viitasaari esitti 200 000 euron määrärahaa kokonaissuunnitelman tekemiseen, uusien opastekylttien hankintaan ja asennukseen.

Kaupunginhallituksen kokouksessa tiistaina Inka Loppi (sd) esitti, että 200 000 euroa käytetään opaskylttien sijasta kaupungin omistamien kiinteistöjen sisäilmaongelmien korjaamiseen. Loppi esitti myös, että koululaisten, päivähoitolasten, vanhusten sekä kaupungin työntekijöiden hyvinvointi ja huonon sisäilman aiheuttamien ongelmien korjaaminen otetaan teknisen toimen tärkeimmäksi vaikuttavuustavoitteeksi.

Kirsi Nord-Sarkola (sd) kannatti Inka Lopin esitystä, ja äänestyksessä samaa mieltä olivat myös Salla Bister (sd), Hannu Järvinen (sd), Mari Peräkivi (kesk), Jukka Saari (vas), Tero Mäki (ps) ja Susanna Saxberg (kok).

Akaa-nimen näkyvyyden lisäämisen ja uusien opastekylttien kannalla olivat Marita Markkula (ps), Jouko Rytkönen (kok) ja Jukka Salminen (kok).

Asiasta päättää Akaan valtuusto osana ensi vuoden talousarviota.

Kommentit (3)

  1. Oma Nimi

    Kerrankin järkevä päätös. Kylttien vaihto vain lisää sotkuja. Loimaalla on opasteet esimerkiksi Mellilään ja muihin kunnan osiin. Loimaa on tasa-arvoistanut kuntalaiset, hoitanut talouden veronmaksajia suosien ja tiestön nopeusrajoitukset eivät estä liikkumista. Tosin ysitie on kapea polku vailla ohituskaistoja ja siten äärimmäisen vaarallinen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?