Akaan kaupunki myy Vainionlahden ja Kekkä-saaren rakennukset

Vaininonlahden päärakennuksessa on alakerrassa kaksi salia ja keittiö ja yläkerrassa pienempiä huoneita Pihalla on sauna. Vainionlahteen ei kuulu varsinaista ranta-aluetta, mutta saunalta on kulku uimarannalle.

Vaininonlahden päärakennuksessa on alakerrassa kaksi salia ja keittiö ja yläkerrassa pienempiä huoneita Pihalla on sauna. Vainionlahteen ei kuulu varsinaista ranta-aluetta, mutta saunalta on kulku uimarannalle.

Akaan kaupunki laittaa Toijalassa sijaitsevan Vainionlahden rakennukset myyntiin. Myyntipäätös on seurausta siitä, että kaupunginhallitus pudotti paikan ylläpitoluokan alimpaan eli neljänteen luokkaan.

Neljänteen luokkaan kuuluvat rakennukset joko myydään tai puretaan, ja tässä tapauksessa edessä on myynti.

Muun muassa juhla- ja leirikäyttöön vuokrattava Vainionlahti on ollut ylläpitoluokassa kaksi, ja siinä se oli myös teknisen johtajan Antti Kemin tuoreimmassa listassa. Teknisessä lautakunnassa Vainionlahden rakennusten ylläpitoluokan muuttamisesta ei päästy yksimielisyyteen, ja Tuomo Smått (kok) ehdotti Ilkka Rehutun (kesk) kannattamana, että pää- ja saunarakennuksen ylläpitoluokat muutetaan luokasta 2 luokkaan 4.

Äänestyksessä vain Saija Roininen (sd) oli korkeamman ylläpitoluokan kannalla, joten päätös syntyi äänin 1–9. Vaikka Vainionlahti kunnostettiin reilut kymmenen vuotta sitten demarivetoisella talkooporukalla, myös puoluetta edustavat Seija Tromstedt ja Raija Toivonen kannattivat alinta kunnossapitoluokkaa.

Ennen Vainionlahden remonttia muusikko Markku Lepistö olisi ostanut paikan ja perustanut sinne kansanmusiikkikeskuksen, mutta Toijalan kaupunki ei myynyt.

Rämö ja Järvinen jäivät vähemmistöön

Akaan kaupungin omistamien rakennusten kunnossapitoluokkien päivityksestä päätettiin lopullisesti kaupunginhallituksessa. Siellä demareiden Harri Rämö esitti vielä Vainionlahdelle kakkosluokkaa ja puoluetoveri Hannu Järvinen kannatti. Äänestys päättyi kuitenkin 7–2. Jukka Saari (vas) äänesti tyhjää, ja Tapio Kivistö (ps), Inka Loppi (sd), Marita Markkula (ps), Mari Peräkivi (kesk), Jouko Rytkönen (kok), Jukka Salminen (kok) ja Susanna Saxbergia tuurannut Mia Tuomisto (kok) olivat myyntipäätöksen kannalla.

Muut teknisen lautakunnan tekemät muutokset Antti Kemin listaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti. Rasin koulun ylläpitoluokka laski 2:een, Kekän huvila- ja saunarakennukset 4:ään, Sataman sauna ja pukukoppi 2:een ja Rautalan päiväkoti 3:een. Koivulakodin lautakunta oli lisännyt ylläpitoluokituslistaan, ja sen ylläpitoluokaksi päätettiin 2.

Päätöksen mukaan myös Toijalan Sataman lähellä sijaitsevan Kekkä-saaren rakennukset siis myydään. Tällä hetkellä kaupunki on vuokrannut saaren Toijalan Moottorivenekerholle vuosiksi 2016-2020. Kaupunki saa edelleen vuokrata idänpuoleista saunarakennusta ruokakatoksineen kaupunkilaisten virkistystoimintaa varten. Moottorivenekerholla puolestaan on lännenpuoleinen mökki lähialueineen jäsenistönsä käytössä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?