Poliisin etsimä poika löytyi

Poliisin etsimä 16-vuotias akaalaispoika on löytynyt. Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Ossi Kaario kertoo, että poika löytyi lauantaina Tampereen Hervannasta.

Kevari katosi koulupäivän aikana

Kevytmoottoripyörä katosi Eteläisen Tarpiantien kääntöpaikalta Viialasta torstaina 22. syyskuuta. Kouluun matkalla ollut nuori akaalaismies oli lukitun pyöränsä lisäksi jättänyt paikalle myös kypärän ja ajohanskat. Kun kuljettaja palasi koulusta, oli pyörä kadonnut. Poliisi saamien vihjeiden mukaan paikalla on liikkunut kaksi nuorta henkilöä, jotka olivat yrittäneet käynnistää pyörää ja siinä onnistumatta lähteneet työntämään pyörää Viialan keskustan suuntaan. Pyörän rekisteritunnus on WV-842.

Autosta vietiin etupyörä

Henkilöautosta vietiin vasen eturengas perjantaina 23. syyskuuta kello kahden ja neljän välisenä aikana. Varkaus tapahtui Keskuskadulla Viialassa. Varkailta oli jäänyt paikalle tunkki.

Henkilöauton takaovea kolhittiin ja tuulilasia naarmutettiin tiistain 20. ja keskiviikon 21. syyskuuta välisenä yönä Keskuskadulla taloyhtiön parkkipaikalla. Henkilöautoa naarmutettiin myös maanantaina 19. syyskuuta Teponkujalla Viialassa.

Rattijuoppoja liikenteessä

Poliisi pysäytti viikonloppuna Akaan teillä rattijuoppoja. Lauantaina iltapäivällä 0,76 promillea puhaltanut akaalaismies jäi poliisin haaviin Keskuskadulla Viialassa. Sunnuntaina poliisi määräsi kaksi Hämeentiellä Viialassa pysäytettyä akaalaismiestä ajokieltoon tarkkuusalkometrikokeen perusteella. Toista kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Saajanmajan sauna paloi

1980-luvulla rakennettu saunamökki paloi viime viikolla Toijalan Seudun Reserviläisten ja Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon omistamalla Saajanmajalla Syrjäntiellä. Tuli levisi myös maastoon. Palokunta kävi sammuttamassa maastopalon lauantaina, minkä jälkeen paikalla on käyty päivittäin kastelemassa kytevää maastoa. Tuli ei uhannut saunasta kauempana sijaitsevaa päärakennusta. Saunaa oli viimeksi käytetty edellisenä lauantaina.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?