Perälautaa ei ole

Kun valtuustokausi alkoi, muodostivat neljä keskustan, kolme perussuomalaisten ja kaksi kristillisdemokraattien valtuutettua Akaassa keskiryhmien valtuustoryhmän. Ja niinhän sitä hetki luultiin, varsinkin kokoomuksessa, että Akaassa istuu nyt tuhdisti ei-sosialistinen valtuusto, mutta turhaan luultiin. Joku kaiketi kuvitteli sitäkin, että uudella jaolla tehtäisiin joitakin manöövereitä, mutta turhaan kuvitteli.

Keskiryhmien valtuustoryhmässä valta on keskustalla ja sielläkin kyntömiehillä. Tavoitteena heillä ei ole ollut yhtenäisen ja dynaamisen Akaan rakentaminen, vaan kaiken ennallaan pitäminen – maalaisliittolainen harmonia. Kaupunki on kyntömiehille kirosana. Rajujakin manöövereitä kaupungin linjan muuttamiseen on välillä mietinnässä, mutta sellaisten taakse ei kyntömiehiä saa, viisaus kun siellä löytyy edelleen vain Suomenmaata ja Paavo Väyrysen kirjallisuutta lukemalla.

Keskiryhmä muodostettiin, mutta perälautaa ei saatu. Lyhyen melskauskauden jälkeen uudet persut Risto Kajanto ja Henri Palm huomasivat tulleensa väärään paikkaan. Aloitteita sinkoili ja puhetta asiasta kun asiasta tuli vuolaasti, mutta peruspersu Marita Markkula oli hiljaa. Kyllästyneenä puolueen linjaan Kajanto jätti valtuuston ja Palm pakeni sosialidemokraatteihin. Sen pituinen se. Olihan siinä välissä poikien sekoilu sitoutumattominakin, mutta mihinkän kojootti hajustaan pääsee.

Kristillisdemokaateilla on kahden valtuutetun ärhäkkä joukkue. Mika Setälä ajaa ja lukee karttaa ja toinen valtuutettu – kukas hän nyt onkaan – istuu vieressä ja on hiljaa. Setälällä on opettajana ote koulutuslautakunnasta ja sen huomaa. Matemaatikkona Setälä osaa lukea myös talousarvion numeroita oikein.

Kun Palm loikkasi ja Kajanto lähti sinne tänne, nousi valtuustoon viidenneksi keskustalaiseksi varapaikalta entinen Toijalan Yrittäjien puheenjohtaja Sirkka Koivuniemi. Enää häntä ei voi oma ryhmä sivuuttaa eikä kaupunginjohtajakaan kyykyttää. Sirkkaa kannattaisi kyntömiestenkin kuunnella, sillä vuosien ahertaminen yrittäjäpolitiikassa toi hänelle merkittävän verkoston. Ja ketkä maan pitävätkään nyt pystyssä? Voihan se olla, että Koivuniemeä ei politiikka jatkossa kiinnostakaan.

Keskustan takerruttua kiinni menneeseen ja muiden ollessa hiljaa keskiryhmän valtuustopolitiikka on ollut omituista. He odottavat kai sadetta. Jos vaa´ankielen aseman hyväksikäytöksi sanotaan sitä, että keskitytään vain muiden tarkkailuun, asemaa ei ole käytetty hyväksi ollenkaan. Itsekseen voi naureskella, mutta siten ei yhteistä Akaata rakennetta. Kyntömiehet eivät kyenneet ostamaan muilta edes urheilukenttää Kylmäkoskelle.

Soten tulleessa kunnat keskittyvät elinvoimansa kehittämiseen. Se tarkoittaa rohkeita ratkaisuja niin Toijalan kuin Viialankin taajamakeskusten kehittämiseksi. Kaupungin on kasvettava ja sen elinkeinoelämän on monipuolistuttava. Nyt olisi vihdoinkin ymmärrettävä oikein kaupunkimme sijainti. Akaa ei menesty aitovieriä potkimalla.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?