Akaan maine on kiirinyt jo seutukunnan ulkopuolelle

Perhekeskuksen työntekijät kärsivät jatkuvista sisäilmaoireista

Akaan perhekeskusta ollaan sirtämässä Wiiala-talolta Toijalan Kauppiastavarataloon.

Akaan perhekeskusta ollaan siirtämässä Wiiala-talolta Toijalan Kauppiastavarataloon.

Akaan ma. perusturvajohtaja Elina Anttila esittää, että Akaan perhekeskus siirretään Viialan entiseltä kunnantalolta eli Wiiala-talolta Toijalan torin laidalle Kauppiastavarataloon. Akaan ja Urjalan yhteinen perusturvalautakunta käsittelee asiaa tiistaina.

Hankesuunnitelman mukaan perhekeskuksen palvelutuotannossa on ilmennyt jatkuvia ongelmia pääosin rekrytointivaikeuksista johtuen. Rekrytointia taas on haitannut muun muassa työntekijöiden oireilu.

– Useat Wiiala-talossa työskennelleet työntekijät ovat jatkuvasti ilmaisseet oirehtivansa työpaikallaan. Oireista on ilmoitettu myös työterveyshuoltoon. Oireita ovat olleet muun muassa jatkuva päänsärky, epätavallisen voimakas väsymys ja hengitystieinfektiot.

Wiiala-talon rakenteita on tutkittu ja epäkohtiin on pyritty puuttumaan. Korjaustoimenpiteistä huolimatta työntekijöiden oirehdinta ei ole poistunut, ja työntekijät viestittävät joutuvansa riskeeraamaan oman terveytensä työskennellessään rakennuksessa.

Hankesuunnitelman perhekeskuksen siirrosta ovat laatineet Elina Anttila, perhekeskuksen tiiminvetäjä Teija Virtanen ja työmaavalvoja Mikko Ahlfors. Heidän mukaansa Wiiala-talon sisäilmaongelmista tiedetään yleisesti seutukunnan ammattilaisten keskuudessa mutta myös laajemmin, mikä heijastuu suoraan rekrytointiin. Perhekeskuksesta lähteneet työntekijät ovat nimenneet tärkeimmäksi yksittäiseksi lähtöön johtaneeksi syyksi sisäilmaongelman.

Perhekeskuksen työntekijöiden rekrytointia ja henkilökunnan ja asiakkaiden kulkemista on hankesuunnitelman mukaan haitannut myös se, että VR on vähentänyt junavuorojaan. Tällä hetkellä yksi perhekeskuksen ajokortiton työntekijä kulkee työmatkat junalla, ja kyseisen työntekijän säännönmukaisesti poikkeukselliset työpäivät vaikuttavat hankesuunnitelman mukaan työjärjestelyihin ja töiden sujuvuuteen.

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?