Ikäihmisille haetaan perhehoitajia

Akaan kaupunki on mukana syyskuussa aloittavassa maakunnallisessa ikäihmisten perhehoidon yksikössä, joka rekrytoi ikäihmisten perhehoidosta kiinnostuneita ja järjestää heille lakisääteistä ennakkovalmennusta. Hakuaika ennakkovalmennukseen on 5.–16.9.

Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle ikäihmiselle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon. Perhehoito toteutetaan perhehoitajan kodissa tai hoidettavan kotona. Hoito voi olla pitkäaikaista, tilapäistä tai päiväperhehoitoa. Perhehoitaja solmii toimeksiantosopimuksen kunnan kanssa. Perhehoitajalle maksetaan työstä hoitopalkkiota ja kulukorvausta.

Pirkanmaalla perhehoidon järjestämisestä huolehtivat maakunnallinen ikäihmisten perhehoidon yksikkö ja kuntien perhehoitovastaavat, jotka yhteistyössä sijoittavat pirkanmaalaisia ikäihmisiä perhehoitoon. Sijoittamisessa otetaan huomioon ikäihmisten omat toiveet, omaisten mielipide sekä perhehoitajan arvio omista valmiuksistaan.

– Perhehoito sopii erittäin hyvin esimerkiksi muistisairaalle ja henkilölle, jolla on jäljellä vielä toimintakykyä. Perhehoito on niin asiakkaan kuin kaupunginkin kannalta edullinen. Asiakkaan kannalta kodinomaisuus ja kotona asuminen jatkuvat, kun hän tulee perheenjäseneksi perheeseen, kertoo Akaan vanhus- ja vammaistyön johtaja Eveliina Kiiski.

Kiisken mukaan määräraha perhehoitoa varten on tarkoitus varata Akaan kaupungin ensi vuoden talousarvioon.

Pirkanmaan maakunnallinen ikäihmisten perhehoidon yksikkö on 17 kunnan yhteinen. Kunnat rahoittavat yksikön toimintaa väestöpohjansa mukaan. Akaan maksuosuus on 2072 euroa vuodessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?