Remontti muuttaa Äykönpuiston ulkonäön täysin

Matti Hyvönen kertoo, että Äykönpuistoon asennetaan ilmalämpöpumput.

Matti Hyvönen kertoo, että Äykönpuistoon asennetaan poistoilmalämpöpumppu.

Toijalassa Koulupolulla sijaitsevassa asunto-osakeyhtiö Äykönpuistossa on tehty remonttia viime syyskuusta lähtien. Mikäli aikataulussa pysytään, pitäisi remontin olla valmis tämän vuoden elokuussa. Talosta on jo kunnostettu ikkunat ja parvekkeiden ovet.

– Kunnostamme myös parvekkeet, niihin tulee uudet pinnat. Kaikki parvekkeet myös lasitetaan. Pohjatason parvekkeille laitetaan laatat, kertoo kiinteistön isännöitsijä Matti Hyvönen OP-isännöinnistä.

Talon ulkonäkö muuttuu remontin myötä täysin, sillä talon julkisivut saavat lisälämmöneristeeksi eristerappauksen. Ainoastaan parvekkeita sisältävä julkisivu jää vaille eristerappausta.

– Mielestäni talon ulkonäkö piristyy remontin ansiosta huomattavasti, Hyvönen toteaa.

Remontissa myös talon nykyinen tasakatto muutetaan pulpettikatoksi, lisäksi ilmanvaihto modernisoidaan.

– Taloon tulee poistoilmalämpöpumppu, joka ottaa poistoilmasta talteen joutoenergiaa, jota voidaan hyödyntää lämmityksessä. Talon energiatehokkuuden ja ennen kaikkea asumismukavuuden pitäisi parantua, Hyvönen sanoo.

Matti Hyvösen mukaan Äykönpuiston remontin pitäisi olla valmis tämän vuoden elokuussa.

Matti Hyvösen mukaan Äykönpuiston remontin pitäisi olla valmis tämän vuoden elokuussa.

Remontin urakoitsijana toimii pirkanmaalainen rakennusliike IS-Yhtiö Oy, joka on aikaisemmin tehnyt vastaavan remontin myös naapuritaloon.

Parvekkeet huputetaan keväällä

Vuonna 1977 valmistuneen rakennuksen omistaa Asunto Oy Toijalan Äykönpuisto. Talossa on asuntoja kaikkiaan 30, joista yksiöitä on neljä, kaksioita 22 ja kolmioita neljä.

– Remontti on edennyt normaalin asunto-osakeyhtiökäytännön mukaisesti. Aikanaan on päätetty teetättää kuntotutkimus taloyhtiön julkisivurakenteille. Kuntotutkimuksen tulosten pohjalta puolestaan on laadittu tarkemmat suunnitelmat sekä lopulta myös päätetty toteuttaa itse remonttihanke, Matti Hyvönen kertoo.

Hyvösen mukaan talon asukkaat ovat suhtautuneet remonttiin tähän mennessä hyvin.

– Keväällä tulee sitten tietysti se tympeys kun talon takapuoli huputetaan parvekkeiden remontoinnin takia, silloinhan parvekkeet ovat käyttökiellossa. Lämmin keli jos on, niin kyllä voi kuuma tulla, eikä tuulettamaankaan oikein pääse. Ei auta, se täytyy vain sietää, mutta sittenpä ovat parvekkeet kunnossa, Hyvönen tuumii.

Matti Hyvösen mukaan poistoilmalämpöpumppujen asentamisen jälkeen talon energiatehokkuus ja asumismukavuus parantuvat.

Matti Hyvösen mukaan poistoilmalämpöpumpun asentamisen jälkeen talon energiatehokkuus ja asumismukavuus paranevat.

Äykönpuiston ulkonäkö muuttuu remontin myötä täysin.

Äykönpuiston ulkonäkö muuttuu remontin myötä täysin.

Äykönpuiston tasakatto muuttuu pulpettikatoksi.

Äykönpuiston tasakatto muuttuu pulpettikatoksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?