Kauneimmat kortit ja hauskimmat lahjat syntyvät tekemällä ne itse

Valkeakoski-opisto järjestää useita kädentaitokursseja. Ohjaustoiminnan artenomi Sari Jaakola pyörittää niistä muun muassa Kylmäkoskella pidettävää kädentaitopajaa. Jaakola veti myös marraskuun lopulla Hirvialhon koululla pidetyn korttiaskartelukurssin.

Jaana Kulmanen lämmittää liimakynällä tehtyjä rajauksia, jolloin liiman päälle ripoteltu jauhe tarttuu siihen kiiinni.

Jaana Kulmanen lämmittää liimakynällä tehtyjä rajauksia, jolloin liiman päälle ripoteltu jauhe tarttuu siihen kiiinni.

–  Nettikauppojen, blogien, Youtuben ja Instagramin lisäksi Pinterest on todella suuri ideoiden lähde. Kurssilla me jalostamme ideat omiin tarvikkeisiimme ja materiaaleihimme sopiviksi. Tämän kurssin teemana on ollut tavallisesta kortista poikkeavat rakenteet,  Jaakola kertoo.

Jaakolan korttikurssilaisilla on käytössään esimerkiksi kuvioleikkureita, leimasimia, suihkevärejä, pastoja ja vahavärejä. Lisäksi stanssaaminen on osoittautunut kurssilaisten keskuudessa suosituksi.

–  Stanssaaminen tarkoittaa sitä, että meillä on käytössämme erilaisia teriä, jotka vedetään paperin tai kartongin kanssa mankelin läpi, jolloin terä leikkaa terän muotoisen kuvion, Jaakola selittää.

Korttikurssilla syntyy myös ystävyyssuhteita

Jaana Kulmanen on harrastanut korttien askartelua noin kahdeksan vuotta. Villitys lähti liikkeelle korttikurssilta, jolle Kulmanen osallistui yhdessä tyttärensä kanssa. Paitsi kortteja, syntyy kursseilla myös ystävyyssuhteita. Kulmanen kuuluukin säännöllisesti kortteja askartelemaan kokoontuvaan porukkaan nimeltään Korttijengi.

–  Korttijengi on tutustunut toisiinsa korttikursseilla, ilman niitä emme olisi varmaankaan edes tavanneet, Kulmanen kertoo.

Jaana Kulmasen korttissa kukkivat joulutähdet.

Jaana Kulmasen korttissa kukkivat joulutähdet.

Kulmanen nimeää suosikeikseen omista kurssin aikana syntyneistä tuotoksistaan laatikot, joihin voi sujauttaa Fazerin suklaarasian. Työn alla Kulmasella on joulukortti, joka valmistuu hauskaa tekniikkaa käyttäen.

–  Minulla on ollut tässä valmis paperipohja, johon olen läpinäkyvällä liimakynällä käynyt läpi kuvioiden muodot. Sitten olen tiputtanut päälle jauhetta ja kuumentanut sen, jolloin jauhe kiinnittyy liimaan, Kulmanen opastaa.

Kaisa Kinnarin itsenäisyyspäivän perinteisiin on kuulunut joulukorttien askartelu linnanjuhlia katsellessa. Korttikurssin takia Kinnarin täytyy keksiä itsenäisyyspäiväksi muuta tekemistä.

–  Sain ideat tällä kurssilla tekemiini kortteihini Sarin mallikorteista. Täällä kokeilin ensimmäistä kertaa leimasimia. En ole uskaltanut ostaa niitä, koska en ole oikein tiennyt mitä niillä tekisi.

Kaisa Kinnari on yleensä tehnyt joulukortit itsenäisyyspäivänä. Tulevaksi itsenäisyyspäiväksi hänen täytyy keksiä muuta tekemistä.

Kaisa Kinnari on yleensä tehnyt joulukortit itsenäisyyspäivänä. Tulevaksi itsenäisyyspäiväksi hänen täytyy keksiä muuta tekemistä.

Innostuin niistä jonkin verran, joudun ehkä ostamaan niitä kotiinkin, Kinnari miettii.

Kaisa Kinnarin mukaan hänen korttiensa täytyy olla itsetehtyjä, kaupan kortit eivät kelpaa. Kortit hän lähettää ystävilleen.

Kirja muuttuu enkeliksi ja joulukuuseksi

Kylmäkoskella kokoontuvassa kädentaitopajan päiväryhmässä on syksyn mittaan tehty muun muassa tekstiiliveistoksia, kahvipussipunontaa, pirtanauhaa, betonitonttuja ja kransseja.

– Olemme tehneet paljon kierrätysmateriaaleista. Nyt teemme jouluisia töitä, kuten kirjaenkeleitä -ja kuusia ja kukkapalloja, Sari Jaakola kertoo.

Jaakolan mukaan kirjaenkelin tekeminen aloitetaan siten, että kirjasta poistetaan kannet, jonka jälkeen pohja tehdään sivuja taittelemalla. Sen jälkeen enkelille liimataan siivet, pää, hihat ja hiukse. Erilaisella koristelulla enkelipohjasta voi tehdä myös kirjakuusen.

:Katja Puntille korttiaskartelu tarkoittaa omaa aikaa ja rentoutumista.

:Katja Puntille korttiaskartelu tarkoittaa omaa aikaa ja rentoutumista.

Maarit Valtonen innostui kirjakuusesta kädentaitopajan edellisellä kokoontumiskerralla. Kuusta varten hänen piti taitella noin 350 sivua.

–  Minun on tarkoitus tehdä muutama enkeli ja kuusi, ja antaa niitä joululahjoiksi, Valtonen kertoo.

Työn alla Maarit Valtosella on suodatinpussikranssi, jossa valmiiseen kranssipohjaan liimataan suodatinpussista tehtyjä ruusuja. Siskontytölle menee joululahjaksi violetiksi maalattu koristeltu rasia.

–  Hän tykkää violetista, ja yhdeksänvuotiaan rasiaan sopivat koristeiksi Barbien kengät, makaronisydämet ja Kinder-munista saadut yllätykset, Valtonen kertoo.

Paula Uotila kertoo tulleensa kurssille siksi, että sorminäppäryys ja kädentaidot pysyisivät yllä. Uotila tekee kotitonttua, jonka pohjana on rautalangasta tehty luuranko, joka on päällystetty vaahtomuovilla. Vartaloonsa tonttu saa vielä pumpulitäytettä  ja sen kasvojen iho on tehty vanhoista sukkahousuista. Pöydällä odottaa myös keskeneräinen kirjakuusi.

–  Kuusi kyllä valmistuu jouluksi, vaikka täällä innostuu aina uusista ideoista, eivätkä vanhat meinaa valmistua. Löysin kuusen ohjeen eräästä lehdestä, mutta se ohje ei toiminut. Täältä sain siihen hyviä parannusehdotuksia. Kuusen laitan ehkä meille jouluna esille, Uotila toteaa.

Jaana Kulmasen tekemään rasiaan voi sujauttaa Fazerin konvehteja.

Jaana Kulmasen tekemään rasiaan voi sujauttaa Fazerin konvehteja.

Hilkka Mälkönen (vas.) virkkaa suojusta lasilyhdylle ja Anja Toivonen tekee kukkapalloa.

Hilkka Mälkönen (vas.) virkkaa suojusta lasilyhdylle ja Anja Toivonen tekee kukkapalloa.

Kun Sanna Suutarin kortin avaa, paljastuu sisältä yllätys.

Kun Sanna Suutarin kortin avaa, paljastuu sisältä yllätys.

Katja Puntti teki kauniin peura-aiheisen kortin.

Katja Puntti teki kauniin peura-aiheisen kortin.

Katja Puntin korteissa poseeraavat peurat.

Katja Puntin korteissa poseeraavat peurat.

Paula Uotila tekee kotitonttua. Pöydällä myös kirjakuusi odottaa valmistumistaan.

Paula Uotila tekee kotitonttua. Pöydällä myös kirjakuusi odottaa valmistumistaan.

Merja Järvinen (vas.) ja Maarit Valtonen ovat saaneet kurssilta runsaasti ideoita askartelutöihinsä.

Merja Järvinen (vas.) ja Maarit Valtonen ovat saaneet kurssilta runsaasti ideoita askartelutöihinsä.

Merja Järvinen (vas.) tekee lampunvarjostinta juomatölkkien avausklipsuista ja Maarit Valtosella on tekeillä suodatinpussikranssi.

Merja Järvinen (vas.) tekee lampunvarjostinta juomatölkkien avausklipsuista ja Maarit Valtosella on tekeillä suodatinpussikranssi.

Maarit Valtonen teki kurssilla muun muassa kirjakuusen ja koristellun rasian.

Maarit Valtonen teki kurssilla muun muassa kirjakuusen ja koristellun rasian.

Maarit Valtonen antaa sekä kirjakuusen että koristellun rasian joululahjoiksi.

Maarit Valtonen antaa sekä kirjakuusen että koristellun rasian joululahjoiksi.

Kaunis kukkapallo syntyy paperista taittelemalla ja liimaamalla.

Kaunis kukkapallo syntyy paperista taittelemalla ja liimaamalla.

Paperista valmistettu kukkapallo on kaunis koriste.

Paperista valmistettu kukkapallo on kaunis koriste.

Sari Jaakola esittelee kranssia, joka on valmistettu kanaverkosta ja liotetusta paperista.

Sari Jaakola esittelee kranssia, joka on valmistettu kanaverkosta ja liotetusta paperista.

Sari Jaakola kertoo, että kädentaitopajan iltaryhmäläiset ovat valmistaneet kransseja kanaverkosta ja liotetusta paperista.

Sari Jaakola kertoo, että kädentaitopajan iltaryhmäläiset ovat valmistaneet kransseja kanaverkosta ja liotetusta paperista.

Sari Jaakola on tehnyt kurssilaisille malliksi kirjaenkelin.

Sari Jaakola on tehnyt kurssilaisille malliksi kirjaenkelin.

Korttipajassa on rento ja leppoisa tunnelma.

Korttikurssilla on rento ja leppoisa tunnelma.

Jaana Kulmasen korttissa kukkivat joulutähdet.

Jaana Kulmasen korttissa kukkivat joulutähdet.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?