Vuokrattu halli helpottaa SSAB:n toimintaa

47Puskuritien halli 1

Halli on kooltaan sopivan kokoinen SSAB:n tarpeisiin. Työn touhussa Hannu Niemi.

Kaupungin omistamassa Puskuritien teollisuushallissa on taas elämää, kun SSAB Europe Oy vuokrasi sen heinäkuun alusta lähtien. Toijalan-tehtaan tehdaspäällikkö Hannu Koukkari kertoo, että halliin perustetaan muun muassa putkituotteiden näyte- ja pienerävarasto.

Suomalainen Ruukki ja ruotsalainen SSAB fuusioituivat viime vuonna. Yhdistyminen toi tarpeen näyteputkien pienerävarastolle.

– Haluamme tarjota asiakkaille putkien näyte- ja pieneriä. Kun asiakkaamme kehittävät uusia tuotteita, tarvitaan yleensä ensin koe-erä, jonka avulla testataan, toimiiko lopullinen tuote vai tarvitaanko muutoksia, Koukkari selvittää.

Lujia näyteputkia tulee Puskuritien halliin muilta suomalaisilta putkitehtailta Pulkkilasta,

Hämeenlinnasta ja Lappohjasta.. Näytekappaleet katkaistaan asiakkaan toivomaan pituuteen, niputetaan uudelleen ja paketoidaan.

Lisäksi halliin varastoidaan Akaassa tehtyjä asiakasräätälöityjä teräsavoprofiileja, joita on tarkoitus säilyttää pidemmän aikaa. Rullamuovattuja avoprofiileja  ei tehdä muissa SSAB:n

tehtaissa.

Iso osa hallin noin kolmen tuhannen neliön lattiapinta-alasta on jo käytössä. Varastossa on kaksi siltanosturia, joiden kapasiteetti on kahdeksan tonnia. Tuotteiden purku ja lastaus tehdään sisätiloissa.

Toiveissa pitkäaikainen vuokrasopimus

Ensimmäiset putkien näyte-erät ovat nyt lähdössä varastosta. Erillinen putkien näyte- ja pienerävarasto helpottaa pienerien toimittamista. Teräsavoprofiileja hallista on toimitettu elokuusta alkaen.

– Fuusion ansiosta meillä on nyt maailmalla enemmän myyntimiehiä. Jää nähtäväksi, kuinka suureksi volyymi muodostuu Akaassa. Toistaiseksi tehtaan henkilöstömäärä on sama kuin ennenkin eli 55 henkeä, tehdaspäällikkö Koukkari sanoo.

Kun hallia on täytetty, on siellä ollut töissä kaksi työntekijää. Tilanteen vakiintuessa halliin tarvittaneen keskimäärin yksi työntekijä.

Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva puolen vuoden irtisanomisajalla. Koukkari sanoo, että yritys toivoo vuokrauksen olevan pitkäaikaista.

SSAB Europen johtaja Olavi Huhtala näkee SSAB:n ja Ruukin fuusiossa useita etuja.

– Asiakkaat hyötyvät uuden yhtiön osalta laajemmasta tuotetarjonnasta. Ruukilla oli putki ja avo-profiilitoimintaa, jota SSABlla ei ollut. Toisaalta autoteollisuuden tuotteiden osalta SSAB on tuonut uusia mahdollisuuksia entisille Ruukin asiakkaille.

47Puskuritien halli 2

Halli on kooltaan sopivan kokoinen SSAB:n tarpeisiin. Työn touhussa Hannu Niemi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?