Sonja Liukselle luokkavoitto Tampereelta

Toijalan Valppaan Sonja Lius otti sulkapallon A-luokan sekanelinpelin luokkavoiton Tampereen Jussi Moision kanssa Tampereella. Lisäksi Lius saavutti Sulkasetin Tähtikisoissa kaksi kakkossijaa. Myös Antti Rehtola ylsi kisoissa kahteen kakkossijaan.

A-luokan sekanelinpelissä Lius ja Moisio pudottivat ensimmäisellä kierroksella ykkössijoitetut Kuopion Minna ja Miikka Väisäsen 2-1. Semissä vastaan tulivat Porin  Juulia Holma ja Timo Viitanen. Lius ja Moisio eivät antaneet heille kuin 9 ja 11 pistettä. Finaalissa vastaan tulivat vastaan Valppaan Lotta Suni ja Antti Rehtola. Ensimmäinen erä meni selkeästi Liukselle ja Moisiolle 21-13. Toinen erä oli tiukempi, pisteet 21-19.

Saman luokan nelinpelissä Lius oli mukana Juulia Holman kanssa. Semissä voitto tuli Klaukkalan parista Sanni Lepistö/Paula Petäys. Voitto irtosi suoraan kahdessa erässä 21-10, 21-15. Finaalissa Helsingin seurun Marjaana Haataja ja Sari Roivainen veivät voiton kolmieräisessä ottelussa 11-21, 21-17, 21-17.

Sonja Lius osoitti, että myös miehiä vastaan taito ja kovuus riittävät. Miesten B-luokan nelinpelissä hän raivasi tiensä finaaliin asti Jussi Moision kanssa. Siinä kuitenkin Lahden Janne Heikkinen ja Tommi Saari olivat vielä vahvempia 17-21, 21-9, 21-17.

Antti Rehtola otti toisen palkintosijan miesten 35-vuotiaitten nelinpelissä parinaan Tampereen Sami Järvinen. Finaalissa tuli tappio Tampereen Tommi Heikkilälle ja Hämeenlinnan Lassi Raittiselle 21-18, 23-21.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?