Janne Salokannas toteutti saliunelmansa

Janne Salokannas on tyytyväinen uuteen kuntosaliinsa. Happi ei lopu, koska vanhan kehräämön tila ilmanvaihtoineen on peruskorjattu varta vasten liikuntakäyttöön.

Janne Salokannas on tyytyväinen uuteen kuntosaliinsa. Happi ei lopu, koska vanhan kehräämön tila ilmanvaihtoineen on peruskorjattu varta vasten liikuntakäyttöön.

Akaalainen Janne Salokannas on vastannut kuusi vuotta kaupungin omistaman Toijalan monitoimihallin pyörittämisestä. Monarin palveluihin kuuluu myös kuntosali, mutta Salokannas on jo pitkään halunnut oman salin. Nyt hänellä on sellainen.

– Tämä on ollut haaveeni. Juniorina sain puntit omaan huoneeseen, ja olen harrastanut muutakin urheilua, mutta voimailu vei mennessään. Nyt harrastuksesta on tullut työ, Salokannas sanoo.

ParasSali avasi ovensa Toijalassa toissa viikon perjantaina. Noin 250 neliön tilat on tehty Hämeentien varrella olevaan vanhaan kehräämörakennukseen, jonka Sami ja Elina Hyötyläinen ostivat kunnostettavaksi. Taloon tulee sekä yritystiloja että asuntoja, ja myös Salokannaksen uusi koti valmistuu saman katon alle. Samalla liike- ja liikuntatoiminta monipuolistuu.

– Menen elokuussa urheiluhierojakouluun, ja asunnon yhteyteen tulee hierontatilat. Halusin, että kaikki on lähellä, kun lapset ovat pieniä, Salokannas kertoo.

Janne Salokannas aloittaa kuntosalin viereen valmistuvan asuntonsa yhtydessä myös hierontapalvelut.

Janne Salokannas aloittaa kuntosalin viereen valmistuvan asuntonsa yhtydessä myös hierontapalvelut.

Hän on innoissaan myös koko tuhkasta nousevan kehräämön puolesta. Ensimmäisenä uusiin tiloihin muutti Elina Hyötyläisen ProTilit-tilitoimisto, ja nyt muut seuraavat perässä.

– Tästä tulee upea kokonaisuus, joka nostaa myös koko alueen arvoa. Minulle tämä paikka tuntui heti oikealta, ja kaikille tuleville asukkaille liikunta on tärkeä asia.

Provikkaa ja lisähappea Monarille

ParasSalissa pesu- ja pukeutumistilat vievät noin 50 neliötä, joten kuntoilua varten on parisensataa neliötä. Laitteissa riitti Salokannaksen mukaan sommittelemista, kun hän halusi järjestää ne lihasryhmittäin, ettei treenatessa tarvitse pomppia pitkin poikin. Uusinta uutta laitevalikoimaa edustavat Climbmill-porraslaitteet ja virtuaalispinning. Vaikka valikoima on jo kattava, uusiakin laitteita on vielä tulossa.

21Parassali2– Nyt on ihmisillä ainakin mistä valita, Salokannas toteaa Akaan kuntosalitarjonnasta, jota riittää joka taajamaan.

Salokannaksen Monari-sopimus kaupungin kanssa jatkuu tämän vuoden loppuun. Optiovuosikin olisi käytettävissä, ja mielellään Salokannas jatkaisi myös Monarilla.

– Kyllä minulla virtaa riittää, mutta toivon, että Monaria voisi myydä enemmän. Olisi vaikka joku provikka, jonka saa, jos tulee lisää kävijöitä, Salokannas kertoo kaupungille jo tekemästään ehdotuksesta.

Mukavat ja vähitellen tutuksi tulleet ihmiset ovat olleet Salokannaksen mielestä paras asia Monarilla. Myös kuntosalin laitteet on uusittu, mutta yksi asia pitäisi vielä saada korjattua.

– Ilma on se, mihin asia siellä tökkää. Moni ei pysty käymään ryhmäliikunnassa, kun happi loppuu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?