Tähdet, tähdet -ohjelmassa yleisön suosikkeihin kuulunut Jarkko Ahola haaveilee pysyvästä paikasta suomalaisten sydämissä. Aholan mukaan musiikkiala on tuulinen bisnes, jossa yleisö unohtaa artistin yhtä helposti kuin tähän rakastuu.

– Vielä muutama vuosi sitten oli sellaista, että ei tiennyt yhtään mitä tekee, ja voiko tehdä enää levyä. Olisi kiva saada paikka artistien kaanonissa, jonka keikoille tullaan jatkossakin eikä vaan sen takia, että naama on ollut telkkarissa.

Välittömästi Aholan Tähdet, tähdet -suosio on näkynyt tykkäyksinä Facebookissa ja tavallisten ihmisten yhteydenottoina. Keikkatarjouksia Ahola on saanut viime aikoina ilman tv-julkisuuttakin.

– Uskon kyllä, että ihmisten tietoisuus ohjelman myötä lisääntyy ja yleisömäärät keikoilla kasvavat, mutta toivottavasti ei tarvitse joka vuosi olla jossain ohjelmassa pistämässä itseään likoon. Harva ehkä tajuaa, että pelkästään laulaminen on aika kova juttu. Se on yhtä heittäytymistä, kun menet lavalle ihmisten eteen.

Ahola on vakuuttunut, että häntä ei tulla näkemään ainakaan Tanssii tähtien kanssa -parketilla.

– Se ei olisi mun juttu. Siinä vaaditaan ihan hitosti osaamista lajista, josta minulla ei ole mitään kokemusta.

Nessun Dorma ensi kertaa yleisön edessä

Tähdet, tähdet -ohjelman oopperaillassa Aholan esittämä Nessun Dorma teki vaikutuksen niin yleisöön kuin tuomareihin. Aholan tapaan Toijalasta lähtöisin oleva Tähdet, tähdet -tuomari Juhani Merimaa nimesi Aholan Akaan Pavarotiksi.

– Ehkä vähän isot saappaat, mutta kiva että Juhani toi esille Akaata, kun itsekin on täältä kotoisin, Ahola tuumaa.

Puccinin Turandot-oopperaan kuuluva aaria löytyy myös rocktenorin 2012 julkaistulta joululevyltä. Sen esittäminen ei silti ollut laulajalle helppoa.

– Se on tosi vaikea biisi laulaa, enkä ollut koskaan laulanut sitä livenä, joka on ihan eri asia kuin studiotyö.

Ahola ei suitsutuksesta huolimatta haaveile oopperarooleista.

– Toki tenorilaulajat ovat vähissä ja varmaan duuneja olisi, jos olisi laulukoulutusta, nuotinlukutaitoa ja halua oopperalavoille.

Samasta syystä Ahola kieltäytyi pari vuotta sitten hänelle tarjotusta roolista Savonlinnan oopperajuhlilla.

– Kun minua pyydettiin vilkaisemaan partituuria, totesin että en taida vilkaista, kun se ei sano minulle mitään. Olen opetellut musiikkia korvakuulolta, mutta tuntien pituista oopperaa ei voi jättää muistin varaan. Tarvitaan lappu, josta lueskella.

Ahola arvelee kiertävän artistin työn sopivan hänelle paremmin kuin sitoutuminen yhteen projektiin ja samaan paikkaan.

– Olen yli kymmenen vuotta tehnyt reissumiehen duunia. Elämäntyyliä on vaikea yhtäkkiä vaihtaa. Tähdet, tähdet -ohjelmaa tein kymmenen viikkoa, jolloin kävin neljä kertaa viikossa Helsingissä. Se oli ihan erilaista, mitä olen tehnyt pitkään aikaan.

Aholan koti on nykyisin Tampereella. Sitä ennen hän asui reilut pari vuotta lapsuudenmaisemissaan Viialassa, kunnes totesi viihtyvänsä sittenkin paremmin isommassa kaupungissa.

– Perheellisen on ehkä mukavampi asua Akaassa, mutta esimerkiksi liikenneyhteyksien kannalta tämä on hankalaa seutua. Toijalasta junat kulkevat kivasti, mutta Viialasta jo paljon huonommin. Jos illalla käy oluella, on vaihtoehtoja yksi tai kaksi ja vastassa aina samat naamat.

Kansankoulun tunnelmaa Pappilassa

37-vuotias Jarkko Ahola on syntynyt Toijalassa mutta kasvanut suurimman osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Viialassa. Koulutie kulki Keskustan koulusta Viialan yläasteelle ja lukioon. Ala-asteen toisella luokalla Jarkko teki pyrähdyksen Pappilan kouluun, kun kolmelapsinen perhe muutti vuodeksi takaisin Toijalaan.

– Aika nopeasti palasimme Viialaan, kun me lapset halusimme sinne takaisin. Keskustan kouluun verrattuna Pappila oli pieni, jossa oli vanhan kansakoulun tunnelma. Kun rehtori tuli luokkaan, oppilaat seisoivat suunnilleen asennossa. Hauska yksityiskohta oli, että minua opettanut Liisa Villanen oli opettanut myös isää.

Lukion jälkeen Ahola etsi omaa polkuaan, piti välivuotta, opiskeli kauppaopistossa, kävi armeijan ja teki töitä puhelinmyyjänä.

– En tehnyt yhtään sitä, mitä halusin.

Musiikkiuran käännekohta oli, kun Ahola lähti opiskelemaan digitaalista ääntä Pirkanmaan ammattikorkeakoulun yksikköön Virroille. Siellä hän tapasi Arto Järvisen ja Viljo Rantasen, heviyhtye Teräsbetonin tulevat kitaristit.

Teräsbetoni keikkailee kesällä

Hevin ohella monenlaista muutakin musiikkia tehnyt Ahola määrittelee itsensä mieluiten laulajaksi ja lauluntekijäksi, mutta myöntää olevansa sydämessään aina hevari.

– Kun haluan kuunnella musiikkia, kaivan monesti esiin vanhat hevilevyt ja fiilisten sitä meininkiä, jonka hevistä sai nuorena. Kun tulee ikää ja on kuullut kaikenlaista, on vaikea löytää enää sitä ”jumalauta mitä tämä on -fiilistä”.

Kesällä Jarkko Ahola keikkailee Teräsbetonin ja duona viialalaistaustaisen Antti Mäkelän kanssa sekä vierailee eri orkesterien solistina. Syksyllä Ahola suuntaa My Way -konserttikiertueelle, jossa kuullaan sekä ikivihreää viihdemusiikkia että rokkia.

– Haluan treenata kaikki biisit helvetin hyvin ja ottaa lavan haltuun. Soittavien äijien lisäksi lavalla pitää olla silloin muutakin nähtävää. Siinä on vielä paljon suunniteltavaa, jotta ihmiset tuntevat kokeneensa spektaakkelin.

 

 

Musikaalimenestys päättyi fiaskoon

Tähdet, tähdet -ohjelman genreistä Jarkko Aholalle vieraimpia ovat rap ja musikaalimusiikki.

– Niissä joutui ottamaan haltuun asioita, mitä en ole ollenkaan harrastanut. Musikaalissa se on näyttelemisen ja laulamisen yhdistäminen ja rapissa puhelaulu. Onneksi JVG oli mukana fiittaamassa, että sain hengittää joka toisen säkeistön, Ahola sanoo.

Teatterilavalla Ahola nähtiin vuonna 1999 Viialassa, kun hän esiintyi nuorisomusikaalissa Kuun ja Auringon lapset. Tuolloin lyhyttukkaisen nuorukaisen rinnalla toista pääosaa esitti sittemmin teatteri- ja elokuvarooleissa loistanut Anna–Maija Tuokko.

– Anna-Maijasta tuli oikea näyttelijä ja minusta oikea laulaja. Kuun ja Auringon lapset oli aika tunteikas projekti, Jarkko Ahola sanoo.

Viialan nuoret kävivät esittämässä musikaalia myös teatteritapahtumassa Turussa. Ahola muistaa, kuinka ensimmäistä esitystä seurannut suitsutus aiheutti melkoisia paineita.

– Ennen toista esitystä join yhden oluen. Kun menin lavalle, unohdin kaikki vuorosanat. Se oli ihan fiasko. Sen jälkeen en ole mennyt ilman muistilappuja laulamaan yhtäkään biisiä. Se oli niin karmea kokemus.

Ahola on tyytyväinen, että Viialasta löytyi aikuisia, jotka tukivat nuoria musiikkiharrastuksessa. Hän kiittelee musiikinopettaja Leena Nikanderia (ent. Tolonen), joka antoi soittajapoikien jäädä harjoittelemaan koulun musiikkiluokkaan, sekä matematiikan opettaja Timo Tarvaista ja kuvaamataidon opettaja Jukka Saarta kannustuksesta.

– He antoivat levyjä lainaan ja pyysivät joskus jopa jamittelemaan. Siitä jäi fiilis, että jos noi ajattelee, että musta voisi tulla soittaja, ehkä joku muukin voi ajatella niin. Sehän on kaikkein tärkeintä, että nuorta tuetaan siinä, mistä hän on kiinnostunut.