Terveisiä somesta!

Sosiaalinen media kaikkine variaatioineen on arkipäiväisempää kuin moni ehkä luuleekaan. Ei riitä enää, että itse yrittää kieltää asian, koska miltei kaikissa ikäryhmissä varhaisteineistä alkaen on jo sosiaalisen median kuluttajia – ja jopa osaajia, Nyt puhutaan muun muassa facebookista tai twittweistä. Myös YouTube lasketaan sosiaalisen median arkipäivään.

Tulevat eduskuntavaalit ovat ensimmäiset somevaalit. Facebookissa toimiva näkee tämän muun muassa ehdokkaiden mainoksina. On kuvia ja tekstejä, mutta myös musiikkia, ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Facebook mahdollistaa aivan toisenlaisen ja edullisemmankin mainonnan kuin perinteinen media. Politiikan tutkimus kertoo toivottavasti hyvinkin nopeasti vaalien jälkeen, käytiinkö somevaalit vai mitä tapahtui.

Sosiaalinen media on osa joukkotiedotusvälineitä siinä missä lehdistö, radio ja televisio. Sosiaalisen median uutuudenviehätys piilee vielä kotvan siinä, että kuka vain voi olla sanoman tuottaja. Tieto myös leviää nopeasti jopa ympäri maailmaa. Palautettakin tulee heti. Ihan kohta ollaan tilanteessa, että somessakin pärjää vain osaamalla. Viestintä toimii vain, jos on sanottavaa ja semanttinen kohina (viestiä häiritsevät tekijät) on mahdollisimman vähäinen. Somessa jos missä huomaa hyvin helposti senkin, että viestintä useimmiten sittenkin onnistuu vain vahingoissa.

Akaan kaupunki on laatinut henkilöstölleen sosiaalisen median ohjeet. Ohjeissa on sinänsä monta hyvää kohtaa, mutta kokonaisuus on silti tyyliä: kun et käännä hellaa päälle, et polta käsiäsi. Osa kaupungin henkilöstöstä pohtiikin nyt ihmeissään, mitä on tapahtunut, kun nyt ollaan jo perustuslaissa taattua sananvapauttakin rajoittamassa.

”Vaikka käyttäjällä on sananvapaus, on työntekijän syytä pitää mielessä lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan myös työajan ulkopuolella. Periaatteena on, että mitään työnantajaa koskevia asioita ei käsitellä sosiaalisessa mediassa.”

Tämä Akaan sosiaalisen median ohjeen kohta on todella kummallinen. Olettaako työnantaja, että henkilöstö ei ole lojaali? Toisaalta, eikö kaupungin työntekijöiden palkan maksajan, veronmaksajan, tarvitse tietää mitään, mitä hänen kustantamassaan organisaatiossa oikein tapahtuu. Kysymyksiinkin pitäisi voida vastata.

Kummalliseksi someohjeen kohta tulee kaupungin palveluksessa oleville luottamushenkilöille. Jos ohjetta kirjaimellisesti noudatetaan, poliittinen toiminta esimerkiksi facebookissa on loppu. Luottamushenkilö, jonka toiminta tähtää epäkohtien poistamiseen joukkovoiman avulla, ei voi puhua julkisesti mitään. Tässä täytyy muistaa, että esimerkiksi facebookissa keskustellaan julkisuudessa.

Jos ei ole luottamusta, ei synny minkäänlaista järkevää viestintää missään mediassa. Lehdistö, radio ja televisio ovat hankkineet asemansa ja arvostuksensa vuosikymmenien uurastuksella. Tähän joukkoon on tullut pysyvästi sosiaalinen media, joka myös tarvitsee vastuulliset toimijat. Aika vain on toinen ja toimijoina kaikki me. Tilaisuus tekee aina varkaan, jos kaapissa on pienikin luuranko. Somessa roikkujakin on, ellei ole parempaa tekemistä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?