Jeesus pahan vallan voittaja

Kolmannen paastonajan sunnuntain teksti osuu ajan ytimeen. Se kertoo siitä, kuinka Jeesusta ei aikanaan uskottu, häntä häpäistiin, halveksittiin ja jopa kivitettiin. Hän totesi aikalaisilleen: ”Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.”Tuskin mistään muusta on näinä aikoina puhuttu kuin pahuuden olemuksesta ja sen lisääntymisestä.

Tilastojen mukaan kuitenkin elämme kaikkien aikojen turvallisinta aikakautta. Mikä saa meidät sitten ajattelemaan, että pahuus lisääntyy? Takana on tietysti nykyaikainen tiedottaminen. Se on niin tehokasta ja reaaliajassa, että maailmassa tapahtuvat pahuuden ilmentymät tulevat tietoisuuteemme äärettömän nopeasti. Silmiemme eteen rävähtää koko maailman kurjuus: karmeat veriteot, ihmiskauppa, sodat, pommiräjähdykset, naisten alistaminen, kidutukset, uskonvainot, murhat ym.

Toisaalta myös luontomme uteliaisuuden ja tirkistelyn halu ajaa meitä haalimaan tietoa uutisista, rikoksista ja sensaatiohakuisista tapahtumista. Maailmamme on myös pienentynyt netin kautta ja näin globaali, ajantasainen kärsimys voi koskettaa sisimpäämme heti tapahtuman jälkeen. Toinen vaihtoehto on että suojaudumme siltä ja tekeydymme tunteettomiksi vain omissa ympyröissämme piehtaroiviksi kyynikoiksi.

Tänä aamuna aamukahvipöydässä luin ties kuinka monennen kerran ystäväni Paulin ”stoorin”. Pauli kärsii Vaasan vankilassa kristillisellä osastolla pitkää tuomiota taposta. Mielessäni siunaan häntä ja kiitän Taivaan Isää siitä, että pahan valta hänen kohdallaan on murtunut. Jeesus nasaretilainen kohtasi hänet ja hän sai lähteä koko elämän pituiselle hengelliselle matkalle Jeesuksen seurassa.

Tapasin Paulin ensi kerran muutama vuosi sitten. Hän oli harvinaisen iloinen, ystävällinen, naurava ja avoin vanki ja usein mukana Kylmäkosken vankilassa kokoontuvassa hengellisessä keskustelupiirissäni. Aikoinaan asenteeni vankeja kohtaan sai uuden suunnan, kun vuonna 1975 siis 30 vuotta sitten olin suorittamassa kolmen kuukauden pituista kakkua – kuten vangit sanoivat – Mikkelin lääninvankilassa. Se tarkoitti 3 kuukauden pituista vankilaharjoittelua, mikä jätti sieluuni lähtemättömät jäljet. Siellä opin paljon asioita ihmisluonnosta ja -arvosta sekä Jumalan armosta ja rakkaudesta.

Paulin lapsuusajan kokemukset ovat murheellista luettavaa. 60-luvun lopulla syntyneen Paulin lapsuusympäristö oli alkoholihuuruinen ja siitä ei hyvää seurannut. Paulin lapsuuden suojelu epäonnistui: siihen eivät kyenneet vanhemmat, koulu, yhteiskunta, ei poliisi eikä Pauli itse. 40 vuotta kesti ennen kuin hänet pysäytettiin totaalisesti miettimään elämäänsä vankilassa eikä vain pakenemaan ja lopulta Jumalan rakkauden ja armon kosketus vei voiton hänen elämässään. Liikuttavaa oli lukea, kun jutun toimittaja, Paulin entinen luokkatoveri pyysi anteeksi sitä, että oli kiusannut koulussa Paulia. Vastauksena oli: ” Kukaan ei ole koskaan pyytänyt MINULTA anteeksi.”

Tämä samainen anteeksiantamuksen ja armon tieto ja tunne on muuttanut Paulin ja monen muun pahuuden vallassa olevan ihmisen. Kukaan meistä ei ole valinnut perhettä, minne synnyimme, mutta voimme valita sen, miten kohtelemme lähimmäisiämme niin, ettemme halveksi, alista, pilkkaa, kiusaa tai vähättele niitä, joilla ei ole samanlaisia kotieväitä ja mahdollisuuksia kuin meillä.

Jeesus sanoo juutalaisilla ja meille myös: ”Se, joka on lähtöisin Jumalasta kuulee, mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”

Voisi sanoa, että Jeesus kohtasi ihmisiä jättimäisellä sydämellä. Meidän pieni sydämemme ei riitä yksin edes suurella sydämellä -toimintaan, mutta kaikki vapaaehtoiset voivat yhdessä olla se suuri sydämellä-toiminta, joka murtaa pahan vallan kohtaamalla ihminen ja tekemällä hyviä tekoja lähimmäiselle.

Aila Laaksonen

Kirjoittaja on diakoniatyöntekijä Akaan seurakunnassa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?