Mitä tahansa voi virkata

Molla Mills luo uutta punkkarin asenteella

Molla Mills on suosittu virkkauskirjailija ja työpajojen vetäjä. Perjantaina hän vieraili Toijalan Lankariehassa.

Molla Mills on suosittu virkkauskirjailija ja työpajojen vetäjä. Tänään perjantaina hän on mukana Toijalan Lankariehassa.

Modernin virkkauksen pioneeriksi tituleerattu, virkkauskirjailija Molla Mills vakuuttaa, että hänestä löytyy edelleen se nuoruusvuosien punkkari, jonka pukeutumista osoiteltiin kaupungilla sormella.

– Siitähän kaikki lähti. Aatteeseenhan kuuluu, että teet itse, ja nuoruusvuosina tein kaiken itse. Se oli ainoa tapa saada oikeantyylistä vaatetusta. Ne olivatkin aikamoisia luomuksia. Siitä syntyi asenne, joka pysyy. Sen ansiosta pystyn erottumaan massasta. Tyyli on muuttunut ulkoisesti, mutta ei sisäisesti ehkä niin hirvittävästi, Toikan Lankariehassa perjantaina vieraillut Molla Mills perustelee.

Kurikasta lähtöisin oleva Molla Mills eli Mari Leppälä, 35, voi punkin ohella kiittää kädentaidoistaan sukuaan.

– Olen käsityösukua. Äiti ja isoäiti ovat tehneet töitä tekstiilien parissa ja isä on tehnyt puutöitä. Mutta meidän perheen neljästä sisaruksesta minä olen ainoa, joka tekee tekstiilikäsitöitä.

Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta valmistanut Molla Mills on kirjoittanut kaksi Virkkuri-kirjaa, joissa hän esittelee käytännöllisiä virkkuutöitä sekä uudenlaisia kuoseja. Kolmas Virkkuri-kirja ilmestyy syksyllä. Sen aiheena ovat miehet.

– Mallit ovat väritykseltään ja kuvioltaan enemmän miesten maailmaa ja töiden käyttökohde liittyy miehisiin harrastuksiin, kuten pyöräilyyn, eräkäyntiin ja joogaan.

Mikään ei estä miehiäkään tarttumasta virkkuukoukkuun, mutta Molla Mills arvelee, että lukijat ja tekijät ovat pääsääntöisesti naisia. Tosin Instagramissa Molla Mills saa yhä enemmän miehiä seuraajikseen.

Molla Mills haaveilee näyttävän katutaideteoksen tekemisestä, mutta tällä hetkellä hän keskittyy käytännönläheisiin töihin.

– Periaatteessa mitä tahansa voi virkata. Esimerkiksi uudessa kirjassa on virkattu kaiuttimen päällinen. Mitä kokeellisempi sitä parempi, eikä ohjeita kannata lukea liian tarkasti, hän neuvoo.

10mollamills3 10mollamills1
Molla Mills virkkaa myös kolmiulotteisilta näyttäviä kuvioita.

Molla Mills virkkaa myös kolmiulotteisilta näyttäviä kuvioita.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?