Siirtoväestä kansalaisiksi

Siitä on muutama vuosikymmen kun lähes 500 000 karjalaista asutettiin Kanta-Suomeen, pois Karjalan kannaksen suurtaistelujen alta. Myös Petsamon asukkaat joutuivat lähtemään. Karjalaisille kohtalon isku oli jo kolmas, koska Neuvostoliiton synty tuhosi monelta elinkeinon rajan sulkeuduttua ja myös talvisotaa lähdettiin pakoon.

Osittain ortodoksinen usko, sukkela kieli sekä vaatimattomuuden puute tekivät karjalaisista täkäläisten keskuudessa oudon kansan. Kannas oli myös vaurasta aluetta, joten tänne siirtyi vauraita pankkeja ja teollisuuslaitoksia. Moni paikkakunta sai siirroissa oppikoulun ja jopa kansanopiston tai taidemuseon. Tuli urheilijoita, urheiluseuroja ja kuoroja sekä taiteilijoita. Viipurin lääni oli hyvin itsellinen ja Viipurin kaupunki hyvin kansainvälinen kaupan ja merenkulun keskus. Sortavala oli ortodoksisen kirkon keskus ja vilkas seminaarikaupunki, Käkisalmi varuskuntakaupunki.

Ei ihme, että siirtoväkeen suhtauduttiin vähintäänkin mielenkiintoisesti. Raja merkitsi karjalaisille aina mahdollisuuksia, mutta kuta lännemmäksi tultiin, rajasta tuli uhka. Valtio päätti asuttaa siirtoväen, koska pelko kodittoman väen holtittomasta liikkumisesta oli ilmeinen. Karjalaiset myös halusivat maata jalkojensa alle ja töitä. Tuolloin vielä hyvinkin maaseutuvaltainen Suomi tarjosi korpea raivattavaksi. Sotakorvaukset taas takasivat sen, että metallitehtaissa oli vilskettä. Töitä tarvitsivat myös sadat tuhannet sotilaat, jotka kotiutettiin rintamilta vauhdilla valvontakomission määräyksestä.

Siirtoväestä, evakoista tuli muutamassa vuosikymmenessä juureva osa Suomen kansaa. Sitähän he toki olivat aikaisemminkin, mutta omassa maakunnassa. Suomen asuttamispolitiikka onnistui ja kelpaa esimerkiksi tänäkin päivänä. Karjalaiset rikastuttavat muuta Suomea edelleen. Ei ole syntynyt etnistä vähemmistöä, joka pyrkii olemaan omissa oloissaan, vaikka 1940-luvulla koetut epäoikeudenmukaisuudet viittasivatkin tähän.

Pariisin ja Kööpenhaminan terrori-iskuissa on kysymys paljon syvemmästä ongelmasta kuin heti näyttää. Eurooppaan, siis Suomeenkin, tulee ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät juurru uuteen kotimaahansa. Tähän on monta syytä, joista pienimpiä eivät ole meidän pystyttämät raja-aidat. Kun lapset halutaan jo Suomessakin kouluihin, joissa ei ole maahanmuuttajia, voidaan puhua avoimesti syrjinnästä ja jopa rasismista.

On vaikeaa tulla sellaisen kansan jäseneksi, joka herjaa tulijan uskontoa, tapoja, pukeutumista ja ties mitä. Tällaisesta kohtelusta on pitkä matka terrori-iskuihin, mutta siemen on kylvetty. Mitä vaaraa toisten suvaitsemisesta meille on? Huudamme, maassa maan tavalla, ymmärtämättä ollenkaan, mitä se tosiasiassa merkitsee.

Onko niin, että meidän länsimainen kulttuurimme tahtomattaan eristää? Olemme parempia, herrakansaa, ja tulija joutuu usein tyytymään annettuun paikkaan, vaikka olisi lääkäri. Eurooppa on täynnä slummeja. Toisaalla puhumme mieluusti vapaasti liikkumisesta rajojen yli ja vaadimme muita kunnioittamaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta.

Sananvapauteen kuuluu myös suvaitsevaisuus.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?