Varastotyö kiinnostaa myös maistereita ja insinöörejä

Kotelotehtaan avoin paikka toi hakemusten vyöryn

Toijalan kotelotehtaalla on yli 2000 omaa tuotenimikettä ja sen lisäksi koko joukko asiakkaiden tuotteita. Siksi trukkikuskin tai yhtä tuotetta pakanneen henkilön kokemus ei toimitusjohtaja Eila Suomelan mukaan välttämättä riitä.

Toijalan kotelotehtaalla on yli 2000 omaa tuotenimikettä ja sen lisäksi koko joukko asiakkaiden tuotteita. Siksi trukkikuskin tai yhtä tuotetta pakanneen henkilön työkokemus ei toimitusjohtaja Eila Suomelan mukaan välttämättä riitä. Maisteri tai insinööri taas saattaa olla ylikoulutettu avoinna olevan tehtävään.

Toijalan kotelotehdas valmistaa lahja-, koru- ja hopeaesinekoteloita jalometallialan vähittäisliikkeille ja valmistajille, järjestöille ja lahjatavaraliikkeille. Yritys on perustettu ensimmäisen Akaan aikana, sillä se on toiminut paikkakunnalla vuodesta 1945.

Monilla Toijalan kotelotehtaan työntekijöistä on pitkä työkokemus samojen seinien sisältä. Koska eläkkeellekin on joskus jäätävä, yritys hakee parhaillaan uutta työntekijää pakkaus- ja varastotyöhön. Hakemusten määrä ja hakijat yllättivät toimitusjohtaja Eila Suomelan täysin.

– Kävin hakemuksia äsken läpi, ja niitä on nyt tullut noin 140. Ajattelin, että niitä tulisi ehkä 40–50. Kyllä se kuvastaa tämän hetken tilannetta. Työpaikat ovat tiukalla, Suomela kertoi tämän viikon maanantaina.

Hakijoissa yllätti se, että halukkaita oli Turusta Liminkaan saakka. Suomelan mukaan työntekijä pyritään kuitenkin löytämään Akaasta tai lähistöltä, jotta hän todennäköisemmin myös pysyisi työpaikassaan. Toinen maamme tämänhetkisestä työpaikkatarjonnasta kertova seikka on hakijoiden koulutus.

– Osa on ylikoulutettuja tällaiseen käsityöhön. Joukossa on maistereita ja insinöörejä, Suomela sanoo.

Pakkaamisen lisäksi uuden työntekijän pitäisi osata tai oppia yhtä sun toista muutakin.

– Tämä on pieni firma, joten kaikki joutuvat ainakin kiireaikana tekemään kaikkea sen mukaan, mitä töitä on. Myös vastaamaan puhelimeen, jos puhelimet soivat. Totta kai tehtävä muotoutuu myös valittavan ihmisien taitojen mukaan.

Alaikäistä työntekijää Toijalan kotelotehdas ei voi palkata, eikä aivan nuoria täysikäisiäkään.

– Etsimme vähän kokeneempaa ja monipuolisempaa vaihtoehtoa. Alle 20-vuotiasta emme voi ruveta kouluttamaan, sillä siihen ei aika riitä, toteaa toimitusjohtaja Eila Suomela.

 

Työttömyys kasvoi koko Etelä-Pirkanmaalla

Akaassa oli joulukuussa 1 188 työtöntä työnhakijaa. Se on 14,5 prosenttia kaupungissa asuvasta työvoimasta eli 8 166 ihmisestä. Marraskuussa Akaan työttömyysprosentti oli 13,1, eli kasvua oli kymmenisen prosenttiyksikköä. Viime vuoden joulukuusta Akaan työttömyys lisääntyi kolme prosenttiyksikköä.

Etelä-Pirkanmaan kunnista Valkeakosken työttömyysprosentti oli joulukuussa 14,9 ja Urjalassa koko Pirkanmaan toiseksi korkein 16,8. Heikoin tilanne on Tampereella, jossa 18 prosenttia työvoimasta on vailla työtä.

Pirkanmaan työllisyystilanne oli joulukuun lopussa koko maata heikompi. Työttömien työnhakijoita oli 15,9 prosenttia, kun koko maan lukema oli 13,9 prosenttia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?