Reserviupseerikerho jatkaa entisessä komennossa

Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon sääntömääräinen syyskokous valitsi puheenjohtajaksi vuodelle 2015 nykyisen puheenjohtajan Matti Koppasen ja varapuheenjohtajaksi toimen nykyisen haltijan Petri Airaksisen.

Matti Koppanen jatkaa Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon puheenjohtajana myös vuonna 2015.

Matti Koppanen jatkaa Toijalan Seudun Reserviupseerikerhon puheenjohtajana myös vuonna 2015.

Syyskokous pidettiin Saajanmajalla. Kokouksen ohjelmaan kuuluu perinteisesti esitelmä. Esitelmän oli saapunut pitämään majuri Timo Hesso Puolustusvoimien Pirkanmaan aluetoimistosta. Aiheena oli Puolustusvoimien organisaatiouudistus ja Maavoimien uudistettu taistelutapa.

Erityisesti majuri Hesso kehotti nuoria reserviläisiä olemaan aktiivisia ja tiedustelemaan aluetoimistosta omaa sijoitustaan sotavoimissa. Hän muistutti, että puolustusvoimat haluaa hyödyntää myös reserviläisen siviilityön mukanaan tuomaa osaamista ja kokemusta.

Kokouksessa käsiteltiin jäsenmäärältään 156 jäsenen kerhon toimintaa vuonna 2015 toimintasuunnitelmien esittelyin. Toimintasuunnitelmat pohjautuvat Yhteenkuuluvuus – Johtajuus – Turvallisuus-teemaan, johon kerhon toiminta perustuu vuonna 2015.

Upseerikerhon hallitukseen vuodelle 2015 valittiin seuraavat henkilöt puheenjohtajien lisäksi: Yrjänä Eskola, Ville Hölttä, Jukka-Pekka Jyrämö, Petteri Jyrämö, Jarkko Järvenpää, Timo-Pekka Koivuniemi, Jussi Pekkala, Sami Rantala, Jari Rantanen, Lauri Rekola, Jukka Turunen ja Jukka Yrjölä.

Jukka Turunen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?