Kehitysyhtiön tulevaisuus selvitetään pikaisesti

Vasken toimitusjohtaja eläkkeelle keväällä

Valkeakosken Seudun Kehitys Oy (VASKE) on Etelä-Pirkanmaan kuntien, elinkeinoelämän ja järjestöjen omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö. Valkeakosken ja Akaan kaupungit sekä Urjalan kunta ovat ostaneet yhtiöltä sopimuspohjaisesti uusien ja toimivien yritysten neuvontapalvelun sekä kehittämishankkeiden toteutus- ja hallintopalvelut.

17vaske

VASKEn toimitusjohtaja Raimo Koskela on ilmoittanut jättävänsä yhtiön toimitusjohtajan tehtävät kevään 2015 aikana.

Kehitysyhtiöiden liiketoiminnassa ovat merkittävää roolia näytelleet hanketoiminnan toteuttaminen ja hallinnointi. Euroopan unionin uuden rakennekauden 2014-2020 kehittämiseen tarkoitettu rahoitus on merkit-tävässä määrin laskemassa. Toimintaympäristön muutoksen sekä kuntien talouden kiristymisen vuoksi kehitysyhtiöiden, VASKE mukaan lukien, toiminnan volyymi tulee laskemaan huomattavasti.

Etelä-Pirkanmaan kuntajohtajien ja kunnanhallitusten puheenjohtajien kokous päätti kokouksessaan 15. lokakuuta yksimielisesti esittää, että VASKEn omistajakuntien hallitukset käsittelevät yhtiön tulevaisuutta vielä kuluvan syksyn 2014 aikana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?