Avoin nettiäänestys kestää lokakuun loppuun

Neljä akaalaista ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi

42Vuoden vapaaehtoinen2Kansalaisareena ry valitsee toista kertaa Vuoden vapaaehtoisen, joka julkistetaan 3. joulukuuta Helsingissä pidettävillä Vapaaehtoistoiminnan messuilla. Palkinnon saajaksi haetaan henkilöä, joka voi olla pitkän linjan toimija tai innostava tulokas vapaaehtoistoiminnan saralla. Hän voi toimia vapaaehtoisena millä alalla tahansa ja missä päin Suomea tahansa. Vuoden vapaaehtoinen voi olla myös yhteisönsä kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä tai jotenkin muuten ansioitunut vapaaehtoinen.

Ehdokkaita Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi tuli 91 eri puolilta Suomea, yhteensä 44 paikkakunnalta. Vuoden vapaaehtoisen äänestys kestää lokakuun loppuun saakka osoitteessa www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen, ja Akaasta ehdokkaita on peräti neljä.

Elise Kuismanen.

Elise Kuismanen.

Elise Kuismanen on häntä ehdottaneen tahon mukaan ollut avainroolissa muun muassa Viialan SPR:n toiminnan uudelleen käynnistämisessä ja toiminnassa usean vuoden ajan, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnassa, perustamassa Suomen Albinismiyhdistystä vertaistueksi albinismiä sairastaville ja heidän omaisilleen, erilaisissa luottamustehtävissä julkisella sektorilla ja omaishoitajana lapselleen.

– Viime talvena Kuismanen omakätisesti ja käytännössä yksin toteutti keräyksen, jossa lomamatkan yhteydessä toimitettiin Gambian paikalliselle Albinismiyhdistykselle tuhansien eurojen edestä albinismissa tarpeellisia vaatteita ja välineitä, kuten aurinkolaseja ja -rasvaa sekä näkövammaisten apuvälineitä. Kuismanen lähetti tarvikkeita lisäksi ainakin Tansanian ja Senegalin Albinismiyhdistyksille.

Sari Laaki.

Sari Laaki.

Sari Laaki on ehdottajiensa mukaan ”sektorisiltojen” rakentaja, vaatimaton vapaaehtoistoiminnan johtaja ja sen edustava sanansaattaja.

– Sari on monipuolinen järjestötoimija, sosiaalialan vahva osaaja sekä kulttuuri- ja nuorisoalojen vaikuttaja. Tuomme Sarin esille vapaaehtoisverkostomme vetäjänä. Valtakunnalliset verkostot ovat hänen taustanaan, mutta me tunnemme hänet vanhempainyhdistystoiminnasta, jossa Sari on 20 vuotta vaikuttanut. Lapsemme kävivät jo peruskoulunsa, joten jatkamme Akaan vanhempienverkostona, joka on Suomen Vanhempainliiton alueyhdistys. Toimintamme on vapaaehtoistoimintaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tueksi. Nuorison toiveesta kehitimme heidän kanssaan Akaassa uuden, lauantai-iltoina vapaaehtoisvoimin valvotun nuorisokahvilatoiminnan, jolla alkoi jo seitsemäs kausi, eli toimintaamme tarvitaan. Sari on ollut alusta lähtien pysyvä ja kokoava voima, joka tuntee verkostonsa ja kumppanit – saaden ne toimimaan yhdessä.

Ritva Mantela.

Ritva Mantela.

Ritva Mantela, on perustelujen mukaan pitkäaikainen vapaaehtoinen, joka valoisuudellaan, ehtymättömällä tarmollaan ja periksiantamattomuudellaan luo ympärilleen iloa, toivoa ja suurta innostuneisuutta.

– Hän tekee monipuolista työtä mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämiseksi niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Ritva toimii muun muassa omaisten Prospect vertaisryhmätoiminnan ohjaajana, kouluttajana ja kehittäjänä. Hän toimii myös Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n puheenjohtajana ja Mielenterveysomaisten keskusliiton hallituksen jäsenenä. Ritva on aina valmis myös osallistumaan omaisten hyvinvoinnin puolesta puhumiseen erilaissa tilaisuuksissa, tapahtumissa ja messuilla.

Ritva Mantela oli ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi myös viime vuonna, jolloin palkinto jaettiin ensimmäisen kerran.

Neljäs ehdolla oleva akaalainen, jonka kotipaikaksi tosin on merkitty Toijala, on Salla Honkapää. Perustelujen mukaan hän on ponnekas ja periksiantamaton todiste siitä, että tahtotilalla, ratkaisukeskeisellä toimintaotteella ja yhteistyöllä on mahdollista saada valtavasti hyvää aikaan.

– Reilussa kahdessa vuodessa Rescueyhdistys Kulkurit ry on Sallan luotsaamana noussut yhdeksi varteenotettavimmista alan toimijoista. Salla kuuluu vuonna 2012 syntyneen yhdistyksen perustajajäseniin. Vapaaehtoisessa eläinsuojelutyössä hän on vaikuttanut vuodesta 2005 lähtien, keskittyen tuolloin Virossa tapahtuneeseen kodittomien eläinten auttamiseen. Omalla innostavalla esimerkillään Salla on näyttänyt suuntaa ja mallia ja mahdollistanut toimintapuitteet yhä kasvavalle vapaaehtoisten joukolle, jotka haluavat auttaa Romanian kurjuudessa eläviä eläimiä ja niitä suojelevia ihmisiä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?