Demarit pyysivät Järvisen eduskuntaehdokkaaksi "takaoven kautta"

Hannu Järvinen puhuisi työtä tekevän kansan puolesta

Hannu Järvinen.

Hannu Järvinen.

Pirkanmaan sosialidemokraattien piirihallitus on nimennyt akaalaisen Hannu Järvisen eduskuntavaaliehdokkaakseen. Demarien listalla on nyt 17 ehdokasta eli kaksi ehdokaspaikkaa on vielä täyttämättä. Mukana ovat muun muassa kansanedustaja Jukka Gustafsson ja ministeri Pia Viitanen.

Järvinen pääsi mukaan ehdokaslistalle omien sanojensakin mukaan ikään kuin ”takaoven kautta”, vaikka hän kertoo ilmoittaneensa jo ehdokasasetteluvaiheessa olevansa käytettävissä.

– Minua pyydettiin mukaan tiistaina, ja piirihallitus päätti asiasta keskiviikkona, Järvinen kertoi viime torstaina Akaan Seudulle.

Puolueen ehdokasasetteluvaiheessa Akaasta oli mukana myös toinen valtuutettu, Saija Roininen, joka hävisi kuitenkin äänestyksessä valkeakoskelaiselle sairaanhoitajalle Sari Pullalle.

Vaneritehtaan viimeinen

Viialalaissyntyinen Hannu Järvinen on 46-vuotias trukinkuljettaja, pääluottamusmies ja  akaalainen valtuutettu. Valtuustouransa Järvinen aloitti Viialan kunnan aikana vuonna 2001, jolloin hän istui valtuustossa yhtä aikaa myös pitkän luottamusmiesuran tehneen isänsä, Raimo Järvisen kanssa. Ennen varsinaisena valtuutettuna toimimistaan hän ehti toimia muun muassa Viialan sosiaalilautakunnan puheenjohtajana vuosina 2001-2004. Viime kuntavaaleissa Hannu Järvinen nousi Akaan valtuustoon neljän vuoden poissaolon jälkeen.

Eduskuntavaaleihin Järvinen kertoo lähtevänsä ennen kaikkea työtä tekevän kansan ehdokkaana ja tuovansa kuuluviin ruohonjuuritason asioita.  Järvisen mukaan nykykansanedustajat ovat vieraantuneita tästä yhteiskunnasta.

– Meidän listallakaan ei ollut yhtään niin sanottua työmiestä, mikä puolsi omaa lähtöäni mukaan. Sekä nykyedustajat että osin myös puolueemme on vallan unohtanut työtä tekevä kansan.

Järvinen työskentelee muovipakkaustuotteita valmistavan Bemis Valkeakoski Oy:n trukkikuskina ja pääluottamusmiehenä Varsanhännän teollisuusalueella.

– Etelä-Pirkanmaalta on ennenkin noustu eduskuntaan täältä samasta niemenkärjestä. Jorma Rantanen meni tuosta naapuritehtaasta, joten tällä alueella on siitäkin perinnettä.

Järvinen katsoo vaalivalteikseen kokemuksensa elävästä elämästä, sillä hän on kolmannen polven Viialan vaneritehtaalainen. Järvinen työskenteli Viialan vaneritehtaan pääluottamusmiehenä tehtaan sulkemiseen, joulukuuhun 2004 saakka.

– Olen siellä kokenut omakohtaisesti tämän kansan kohtalon, Järvinen viestittää.

Akaasta eduskuntaan ovat ehdolla myös vihreiden Heli Piirainen sekä Muutos 2011 -puolueen Oula Lintula.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?