Elecster uskoo saavuttavansa tavoitteet

Akaassa kotipaikkaansa pitävän Elecster-konsernin mukaan yhtiöllä on täydet mahdollisuudet saavuttaa tälle tilikaudelle asetetut tavoitteet.

– Tilanne on alkuvuoden jälkeen korjaantunut, kysynnässä on ollut havaittavissa pientä piristymistä. Tavoitetta asetettaessa uskoimme paranevaan loppuvuoteen ja niin uskomme edelleen. Kyselyjen kasvanut määrä tukee tätä odotusta, todetaan konsernin tammi-kesäkuun osavuosikatsauksessa.

Elecsterin epävarmuustekijät liittyvät pääosin öljypohjaisten raaka-aineiden nopeisiin hintavaihteluihin. Lisäksi yhtiö arvioi, että yleinen poliittinen levottomuus voi aiheuttaa asiakkaiden investointipäätösten lykkäämistä, minkä seurauksena osa tavoitelluista kaupoista voi siirtyä seuraavalle tilikaudelle. Myös mahdollisten Venäjälle asetettavien talouspakotteiden laajeneminen voi muodostua tulevaisuudessa riskitekijäksi yhtiön toiminnalle ja sen kannattavuudelle.

Elecster-konsernin liikevaihto tammi–kesäkuussa oli 22,7 miljoonaa euroa (1–6/2013 23,1 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski 1,9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevoitto oli 1,6 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa). Tulos ennen veroja oli 1,2 miljoonaa euroa (1,5 miljoonaa euroa).

Elecster-konserni suunnittelee, valmistaa ja markkinoi päätuotteenaan UHT-maidon prosessointi- ja aseptisia pakkauslinjoja, pastoroidun maidon pakkauslinjoja sekä niihin liittyviä pakkausmateriaaleja. Konserni työllistää noin 340 henkilöä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?