Kännykkäkukkaruukku

PeräkiviMariVihdoin saimme Suomeenkin kesäilmat, kun alkukesä meni vielä pitkiä välihousuja lapsille pukiessa. Suomen alkukesän tapahtumillekin kylmä sää oli haasteellinen, mutta lämpimän ilman saavuttua myös esimerkiksi Toijalan kesäteatterissa alkoi kuhina. Ja kuhina alkoikin ihan syystä, näytelmä oli jälleen viihdyttävä ja Juicen lauluja esitettiin upeasti.

Akaassa on kesän aikana paljon tapahtumia, joissa kannattaa käydä. Täytyy kyllä myöntää, että itselläni ei aika riitä kaikkeen mihin haluaisinkin. Puuhaa riittää kotinurkissa ja lomaakaan ei ole kuukausikaupalla.

Lapsilla on koulusta pitkät lomat, ja ainakin pienten koululaisten kesähoito on haasteellista monessa perheessä. Yhteinen loma perheessä voi olla mahdotonta, kun lapsia ei vielä voi yksin kotiin jättää, mutta hoitopaikkaakaan ei ole saatavilla. Myös hoitolapsilla ovat pidemmät kesälomat yleistyneet, kun osa kunnista tarjoaa maksuvapaata aikaa, jos lapsi on poissa hoidosta tietyn aikaa.

Käytäntö vaihtelee eri kunnissa, mutta osa kunnista on jo lakkauttanutkin käytännön todettuaan, ettei annettu porkkana tuo toivottua hyötyä. On kuitenkin hyvä, että kunnissa kokeillaan eri vaihtoehtoja sekä testataan niitä käytännössä, jotta nähdään todelliset hyödyt.

Ainahan ei puhuta kustannuksista. Myös laadullisten tekijöiden hyötyjen arviointi on hyvä tehdä. Arviointi on syytä tehdä huolellisesti, jotta varmistutaan oikeista jatkotoimenpiteistä. Akaassa palveluseteli vanhusten tehostetussa palveluasumisessa on kokeilu, jota pitää pystyä puntaroimaan puolueettomasti monelta eri kantilta, jotta osataan tehdä oikeita johtopäätöksiä. Asioiden valmistelu, seuranta ja raportointi ovat avainasemassa kaikissa toiminnoissa myös kuntasektorilla.

Kunnissa ja monessa työpaikassa on hiljaiseloa näin heinäkuussa. Työntekijät lataavat akkuja syksyä varten. Syksyä jännitetään jo omassa perheessänikin, kun nuorempi lapsi aloittaa esikoulun ja vanhempi lapsi vaihtaa koulua, ja osa kavereista lähtee toiseen kouluun. Ympäristöt muuttuvat molemmilla, mutta uskoakseni lapset sopeutuvat, kun saavat siihen tukea aikuisilta ja löytävät kavereita, joiden kanssa arkipäivä tuntuu mukavalta.

Vanhempana sitä miettii, miten oma lapsi selviää arkipäivässään. Huomaako aina, jos jokin onkin vinossa, eikä lapsi siitä heti kerro? Arvostan ja kadehdinkin vanhempia, joilla aika riittää joka päivä keskustella lasten kanssa oikeasti, siis ihan oikeasti keskustella. Itselläni omatunto kolkuttaa, kun viiletän suoraan töistä kokoukseen ja tulen kotiin vasta lasten nukkuessa. Tämä kolkutus pitää muistaa kahden vuoden kuluttua, kun kunnallisvaalit lähestyvät.

Nyt kolkuttelemme kuitenkin koko perheen voimin ansaitulle lomalle. Pohdinkin jo, mihin kukkaruukkuun tipautan kännykän loman ajaksi, ettei tule ”vilkaistua” työsähköposteja ihan vain nopsaan. Puoliso jo kyseli, pärjäänkö nyt ihan varmasti ilman työpaikkaani kaksi viikkoa. Ehkä pärjään, ja työpaikka varmasti pärjää ilman minua, vaikka ihminen joskus kuvitteleekin olevansa korvaamaton. Korvaamattoman hyvää kesää kaikille.

Mari Peräkivi

Kirjoittaja on akaalainen valtuutettu.

Ensi viikolla sarjassa kirjoittaa Akaan vs. kulttuurikoordinaattori Sofia Welling.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?