Ritvalan nuoret neidot kulkevat perinteisesti lähtee Raittinristiltä Ritvalan Seurantalonmäelle. Kuvan kulkue on vuodelta 2011.
Helluntaina tulee kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun Ritvalan Helkajuhla herätettiin uudelleen henkiin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Tänäkin vuonna juhlaa vietetään perinteiden mukaisesti. Neitojen kulkue lähtee Raittinristiltä kello 14 ja kulkee laulaen juhlapaikalle Ritvalan Seurantalonmäelle. Siellä ohjelmassa on lasten kansantanssiesitys, jonka koreografian on laatinut Jutta Wrangén, Ritvalan kööri laulaa, Tanhurentut esittävät kansantanssia ja lauluyhtye Kuusikko laulaa. Juhlapuheen pitää tänä vuonna Maria Laukka, jonka puheen aiheena ovat siirtolaisuus ja evakot.
Maria Laukka tunnetaan uraauurtavasta työstään lastenkulttuurin ennakkoluulottomana ja rohkeana kehittäjänä. Voipaalan taide- ja lastenkulttuurikeskuksen toiminnanjohtajana Laukka on halunnut tukea peruskoulun ja päivähoidon taidekasvatusta.
Helkajuhlien järjestäjät toivovat, että mahdollisimman moni yleisöstäkin pukeutuisi kansallispukuun.
Helkaperinteen syntyä ja historiaa ovat yrittäneet selvittää kymmenet maamme eturivin tutkijat ja tiedemiehet; ensimmäisinä heistä Kaarle Akseli Gottlund ja Elias Lönnrot jo 1800-luvun alkupuolella. Lopullista selvyyttä ja yksimielisyyttä ei ole syntynyt.
Perinteen alkuperästä kolme syntyteoriaa
Helkajuhlaperinne on alkanut jo ennen kristinuskon tuloa Suomeen ja on jo pakanuuden ajoilta tähän päivään ulottuva peltojen ja vuodentulon siunausriitti. Vastaavia menoja tunnetaan ympäri maapalloa. Tähän viittaavia perusteita eräät tutkijat ovat löytäneet muun muassa helkavirsien sanoista, juhlien ajankohdasta ja naimattomien neitojen vahvasta osuudesta perinteessä.
Toinen teoria, jonka esitti akateemikko Matti Kuusi, on että juhlan alkuperä olisi dominikaanimunkkien vierailuissa Sääksmäellä 1200–1300-luvuilla. Dominikaanimunkit puhuivat sanaa julistaessaan kansan kieltä ja saivat kansan suosion. Perinne on saattanut alkaa munkkien järjestämistä ristikulkueista, josta olisi peräisin muun muassa neitojen ristin muotoinen kulkureitti ja lopputoivotuksen sisältö, joka viittaisi kannettaviin alttareihin.
Kolmannen teorian isä on akateemikko Pertti Virtaranta, jonka mielestä perinteen juuret ovat Inkerinmaalla. Sääksmäeltä lähdettiin Inkeriin katovuosia pakoon 1600-luvulla. Kun olojen parannuttua palattiin, oli mukana myös inkeriläisiä vaimoja, jotka toivat sikäläisen kulkuelaulun tullessaan.
Kaikkein perusteellisimmin Helkajuhlaa on tutkinut Elsa Enäjärvi-Haavio kirjassaan Ritvalan helkajuhla, jossa hän tarkasteli juhlan kerroksellista luonnetta ja helkavirsiä naisten kantamana perinteenä.
1800-luvun jälkipuolella alkoi usko helkavirsien laulamisen ja maanviljelyksen menestymisen yhteyteen kuitenkin herpaantua. 1860-luvulla laulettiin enää yhtenä helluntaina, ja 1880-luvulla tapa lakkasi kokonaan.
Helkajuhlien uusi tuleminen
Vuonna 1903 saapui Ritvalaan perustettuun kansakouluun opettajaksi neiti Armiida Manner. Manner on kuvannut juhlien uutta alkua näin: ”Tuli puhe helkalauluista, jotka olivat osaksi unohtuneet, mutta kovin halusivat (tytöt) uudelleen otettaviksi ne käytäntöön heti ensi helluntaina. Muu ei auttanut kuin ruveta tuumasta toimeen. Ei se minusta mitään vastenmielistä eikä vaikeata ollutkaan, sillä olimme juuri Jyväskylän seminaarissa laulunopettajan, lehtori Pekka Hannikaisen, johdolla opetelleet laulujen sanat ja sävelen sekä oikein käytännöllisesti harjoitelleet ja esittäneet sen seminaarin kevätjuhlassa 1903.”
Ensimmäinen katkoksen jälkeinen helkajuhla pidettiin helluntaina 1904. Tässä vaiheessa juhla sai isänmaallisen kotiseutujuhlan luonteen. Ensimmäisten juhlien järjestäjänä toimi Ritvalan kylän VPK. Vuonna 1910 perustettu Ritvalan Nuorisoseura otti juhlan järjestämisen vastuulleen 1920-luvun alussa.
Sama kaava toistuu
Helkavirsiä laulava neitojen kulkue lähtee Ritvalan Raittinristiltä, kulkee ristinmuotoisen reittinsä ja saapuu vuonna 1919 rakennetulle Ritvalan seurantalon pihalle, missä neidot muodostavat piirin ja laulavat kesken jääneen virren lopun.
Helkavirsien keskeinen osa on kolme balladia. Mataleenan virsi on kuvitelma syntisestä Maria Magdaleenasta, jolle vastaantulija osoittaa olevansa Kristus kertomalla tämän pahat synnit. Inkerin virressä uskollisten rakastavaisten tarina päättyy poikkeuksellisesti hyvin. Annikaisen virsi on muunnelma Hansa-aikaisesta asetelmasta, jossa Turun neito joutuu ulkomaisen kauppiaan pettämäksi. Kaikissa kolmessa balladissa on vahva keskiaikainen väritys.
Balladien jälkeen seuraa lyhyt laulu siitä, miten hirvi, ilmeisesti ”hiiden hirvi”, kuolaa, ja miten kuolasta syntyy maailmanpuu. Loppulaulussa neidot hyvästelevät Jeesuksen ja Äiti Marian, ja lupaavat palaavansa seuraavana vuonna.
Helkajuhlan ohjelma on vahvasti paikallisväritteinen. Esiintyjinä on aina ollut tanhuryhmiä, kuoroja ja kansanmusiikin esittäjiä. Joka vuosi paikalle kutsutaan juhlapuhujaksi valtakunnallinen merkkihenkilö.
Vuosien mittaan juhlapuhujina on kuultu muun muassa piispaa, pankinjohtajaa, opettajaa, emäntää, maaherraa, toimittajaa, rehtoria, kalastajaa, kirkkoherraa, valtioneuvosta, kirjailijaa, avaruustähtitieteen professoria ja akateemikkoa.
Viimeisimmät kommentit