Vanhat fiininä

”Kerrankin saa oikeasti pukeutua”

Larissa Risku hankki juhlapuvun pukuvuokraamosta.

Larissa Risku hankki juhlapuvun pukuvuokraamosta.

Lukion kakkosluokkalaiset viettivät perjantaina vanhojentanssipäivää. Akaan lukiossa päivä oli historiallinen Viialan ja Toijalan lukiolaisten tanssiessa ensimmäistä kertaa yhdessä Toijalan Monitoimihallilla.

Valinnaisen vanhojentanssikurssin oli valinnut kuluvana lukuvuonna suurin osa kakkosista. Pareja oli tanssimassa 34. Poikapulaa paikkasi muutama ykkösluokkalainen sekä yksi veli.

Heidi Olkkolan, Larissa Riskun ja Sarianne Moision vanhojenpäivän aamu alkoi kampauksella parturi-kampaamo Klippiksessä. Tytöille osallistuminen ainutkertaiseen tapahtumaan oli itsestään selvää.

– Halusin ehdottomasti osallistua vanhojenpäivätansseihin, koska itsekin harrastan tanssia. Tapahtuma on hieno, kerrankin saa oikeasti pukeutua, Tampereella show ja voguing -tansseja harrastava Heidi kertoo.

Heidin tummansinisen puvun, jonka päällikankaan alla oli sifonkia ja tylliä, oli ommellut Heidin äiti Tuula Olkkola. Pukuun oli käytetty kaikkiaan toistakymmentä metriä kankaita ja aikaa tekemiseen pari kuukautta. Tuula Olkkolan mukaan aikaa vievintä oli puvun yläosassa ja helmassa olevien strassien liimaaminen yksitellen.

Puoli kuudelta perjantaiaamuun herännyt Larissa Risku oli käynyt syksyllä jo hyvissä ajoin kokeilemassa erilaisia pukuja vuokraamossa. Korallinvärinen mekko oli tamperelaisesta Zazabellasta. Kolmensadan euron pukuvuokran lisäksi kuluja tuli kampauksesta, joka värjäyksineen maksoi parisataa euroa. Meikin Larissa teki Heidin lailla itse.

– Kyllähän se voi olla vähän liikaakin, että yhteen päivään täytyy kuluttaa 500 euroa, mutta on tämä kivaakin.

Kello 6.10 perjantaina herännyt Sarianne Moision valmistautuminen alkoi kello 7.15 kampauksella. Sen jälkeen vuorossa oli meikki, johon kuului muun muassa 8–10 irtoripsen kiinnittäminen silmiin. Keltaisen pukunsa Sarianne oli tilannut netin kautta Ranskasta 170 eurolla.

Parturi-kampaaja Eila Haaparinne kertoo, että tänä vuonna kampauksissa suosittiin lettejä, kiharapilveä ja myös vapaita kampauksia.

– Vaikka hiukset olisivat kiinni, niihin viritellään lettiä ja niistä tehdään löysempiä, eikä niinkään sitä perinteistä sileää nutturaa. Kampaukseen halutaan muodikkuutta.

Haaparinteen mukaan vanhojenpäiviin panostaminen on lisääntynyt huomattavasti.

– Ennen käytettiin vanhoja vaatteita, mutta tuskin kukaan haluaa nyt mummonsa kävelypukua.

Vanhaa tyyliä ei ole kaikkialla silti unohdettu, sillä Larissa Risku kertoo Tampereella opiskelevista ystävistään, jotka pukeutuivat vanhoihin vaatteisiin.

Vanhojenpäiväkampauksia Klippiksessä tehtiin perjantaina neljä. Juhlapäivää edelsivät värjäykset ja koekampaukset. Haaparinteen mukaan kampaukset tehdään kestämään koko pitkä päivä iltaan asti.

– Kiiltosuihketta ja lakkaa kuluu paljon.

Illalla Akaan lukiolaisilla oli vuorossa jatkot Sorin Klubilla Tampereella.

8vanhatanssi13 8vanhatanssi1 8vanhatanssi2 8vanhatanssi3 8vanhatanssi4 8vanhatanssi5 8vanhatanssi6 8vanhatanssi7 8vanhatanssi8 8vanhatanssi9 8vanhatanssi10 8vanhatanssi11 8vanhatanssi12
Meikkauksia tekevä parturi-kampaaja Anniina Pörsti kiinnitti Sarianne Moisiolle irtoripset. Pörstin mukaan juhlapäivän meikki on tavallista päivämeikkiä vahvempi.

Meikkauksia tekevä parturi-kampaaja Anniina Pörsti kiinnitti Sarianne Moisiolle irtoripset. Pörstin mukaan juhlapäivän meikki on tavallista päivämeikkiä vahvempi.

Heidi Olkkola (vas.), Sarianne Moisio ja Larissa Risku aloittivat vanhojenpäivään valmistautumisen käymällä kampaajalla.

Heidi Olkkola (vas.), Sarianne Moisio ja Larissa Risku aloittivat vanhojenpäivään valmistautumisen käymällä kampaajalla.

8vanhat17 8vanhat16
Tänä vuonna vanhojenpäiväkampauksissa suosittiin lettejä.

Tänä vuonna vanhojenpäiväkampauksissa suosittiin lettejä.

8vanhat14 8vanhat5
Heidi Olkkola (vas.), Sarianne Moisio ja Larissa Risku aloittivat vanhojenpäivään valmistautumisen käymällä kampaajalla.

Heidi Olkkola (vas.), Sarianne Moisio ja Larissa Risku aloittivat vanhojenpäivään valmistautumisen käymällä kampaajalla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?