Yhteispalvelupisteistä ristiriitaisia lausuntoja

Asiakaspalvelu 2014 -hankkeen tavoitteena on parantaa julkisten palvelujen saatavuutta Suomessa sekä lisätä hallinnon tehokkuutta ja taloudellisuutta. Eduskunnan on tarkoitus saada vielä marras-joulukuun aikana eteensä esitys laiksi julkisen hallinnon asiakaspalvelusta. Jos hallituksen tavoite toteutuu ja laki säädetään, Akaaseenkin tulee palvelupiste, jossa olisi lakisääteisesti tarjottava kunnan omat asiakaspalvelut ja lisäksi verohallinnon, TE-toimistojen, maistraattien, Ely-keskusten ja työvoiman palvelukeskusten asiakaspalvelut sekä poliisin lupapalvelut.

Sopimuksiin perustuen pisteissä voitaisiin eri paikkakunnilla tarjota lisäksi ainakin Kelan ja Maanmittauslaitoksen palveluja. Asiakasta palveltaisiin joko paikan päällä tai etäyhteydellä. Akaan pisteessä palveltaisiin myös urjalalaisia, ja samoihin tiloihin voi sijoittua myös yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita.

Kunta vastaisi palvelupisteen perustamisesta ja ylläpidosta, ja valtion varoista maksettaisiin kunnille korvaus valtion viranomaisten palvelujen hoitamisesta. Korvaus muodostuisi perusosasta ja suoritemääriin perustuvasta lisäosasta.

Asiakaspalvelu 2014 -hankkeen loppuraportti luovutettiin hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok) kesäkuussa. Sen jälkeisen lausuntokierroksen anti julkistettiin lokakuussa.

Akaa vastasi valtiolle, että ehdotuksessa ei ole varmuutta asiakaspalvelupisteen valtion rahoituksesta kaupungille aiheutuvien kustannusten kattavuudesta. Ehdotuksesta ei myöskään selviä, onko kunnan palkattava valtiolta vapaaehtoisesti asiakaspalvelupisteeseen siirtyvät henkilöt. Akaa totesi myös, että kunnille ollaan jälleen sälyttämässä lisätehtäviä. Kokonaisuutena Akaa piti asiakaspalvelulain säätämistä tärkeänä ja totesi, että Akaan asiakaspalvelupiste säilyttäisi ja osin palauttaisi valtion viranomaisten käyntiasiointimahdollisuuksia.

Koko Suomen mittakaavassa suurin osa ministeriöistä ja kunnista kannatti joko täysin tai varauksella lakisääteisten palvelupisteiden perustamista. Sen sijaan ehdotusta vastustivat valtion aluehallinto kuten Ely-keskukset ja paikallishallinto kuten poliisilaitokset, maistraatti ja työ- ja elinkeinotoimistot. Hanke nähtiin ristiriitaisena sähköisten palveluiden kehittämisen kanssa ja sitä pidettiin raskaana, jäykkänä ja kalliina.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?